DNA siistii telemarkkinointiaan

Lehtikuva
DNA siistii telemarkkinointiaan
Kuluttajansuojalakiin tuli lokakuussa muutoksia, ja nyt kumppaneihin aiemmin luottanut DNA kertoo ryhtyvänsä telemarkkinointiin omin voimin. Asioilla on yhteys.
Tuomas Linnake
20.11.2008 13:36
Kommentit 7

DNA pyrkii vahvistamaan myyntiään perustamalla uudenlaisia puhelinpalvelukeskuksia. Ensimmäinen myyntiin keskittyvä puhelinpalvelukeskus perustetaan Ouluun ja myöhemmin toimintaa laajennetaan Kuopioon, Tampereelle ja Turkuun.

Keskusten toiminta aloitetaan loppuvuoden aikana, ja alkuvaiheessa on tarkoitus palkata noin sata henkilöä.

Kuluttajansuojalaki uudistui lokakuussa tuoden tiukempia vaatimuksia muun muassa telemarkkinointiin. Laki kieltää esimerkiksi sinnikkään ja ei-toivotun puhelinkaupustelun sekä katteettomien lupausten esittämisen.

DNA Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Erik Sylvestersson kertoo kysyttäessä, että lakiuudistuksella ja puhelinpalvelukeskusten perustamisella on yhteys.

– Haluamme panostaa laatuun, Sylvestersson sanoo.

On siis tulkittavissa, että DNA:n päätöksen taustalla on halu päästä eroon joistakin epäkohdista tai vääriksi katsotuista markkinointitavoista. Sylvestersson ei kuitenkaan kommentoi asiaa tarkemmin. Tiedotteen mukaan "DNA perustaa omia puhelinpalvelukeskuksia varmistaakseen puhelinmyyntinsä ammattitaidon ja palvelutason".

Kumppaneille kyytiä

Puhelinpalvelukeskukset tulevat keskittymään DNA:n matkaviestin- ja kiinteän verkon tuotteiden sekä palveluiden myyntiin. Palvelukeskusten toiminnasta vastaa jakelukanavana toimiva DNA Kauppa Oy.

DNA on aikaisemmin käyttänyt puhelinmyynnissä ainoastaan ulkopuolisia kumppaneita. Kaikille nykyisille kumppaneille ei näytetä ovea, mutta niiden lukumäärää karsitaan. Lopputuloksena on kahdesta kolmeen strategista kumppania, Sylvestersson arvioi.

Lisää Aiheesta
UutinenDNA rahoittaa puheluja mainoksilla (25.11.2008 11:13)
UutinenDNA:n tulos heikkeni (13.11.2008 13:28)
UutinenElisan palvelutaso romahti (3.11.2008 09:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Hyvä dna! :)

Olen ollut Satama centerissä töissä (myy/möi dna:n liittymiä) ja siellä pomo käski, ei nyt ihan suoraan, valehtelemaan asiakkaille 3G verkosta. Kun huomautin asiasta, homma sivuutettiin vain olankohautuksilla. Että silleen.
Jones
Huono 1
Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tästä. Suurin osa DNA:n myynneistä tulee silkan valehtelun ja harhaanjohtamisen kautta.
Antivirus
Huono 1
Eipä se aina muillakaan operaattoreilla toimi. Minulla nimittäin helsingissä kivitalossa kuuluu ainoastaan DNA:n 3G ja muut heittää GPRS:ssään. Aika paljon on ilmeisesti paikasta kiinni missä kuuluu ja missä ei.
mää vaan
Huono 0
Eniten pännii nuo turhanaikaaset tarpeettomat krääsäkylkiääset ja sitoumukset mistä asiakkaalle ei ole yhtään mitään hyötyä. Jos jotai lahjuksia haluaa virma antaa, nii rohkiasti vaan rahallista puheaika alennusta. 10€/kk 6,9snt/kpl liittymiin, niin asiakkaallekkin on pidemmästä asiakas suhteesta hyötyä.
antti
Huono 0
Eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tästä. Suurin osa DNA:n myynneistä tulee silkan valehtelun ja harhaanjohtamisen kautta.
Ohoh, mikä väite. Eiköhän myynti kasva ihan siitä syystä että dna vaan toimii. Se voi olla totta että jotkut ulkopuoliset markkinoijat valehtelee mutta dnalla itse on omille myyjille korostettu sitä että asiakkaalle pitää kertoa jos esim. 3G ei toimi asiakkaan omalla alueella.
eipäs vääristellä
Huono 0
Näin pienen taloustaantuman aikaan kun asiakkaat etsivät säästöjä, on myyjän apajat harhautella mitä eriskummallisilla argumenteilla. Jos myyjällä on provisioon kohdentuva palkkausjärjestelmä ei pitkässä juoksussa ainakaan saavuteta tyytyväisiä asiakkaita päämiehelle.Myyjän tekemisissä korostuu vain oman kukkaron kasvatus "näissä telesales firmoissa". Monesti myyjät tekevät akrobatiatemppuja saavuttaakseen jopa vain oman välttämättömän elintason ylläpidon keinolla millä hyvänsä.
Vain nopeat elävät
Huono 0
Minulle tehtiin dna:lta laiton sopimus matkapuhelinliittymään. Eli vaikka kielsin , laittoivat sopimuksen täytettynä kotiini ja yrittivät siirtää väkisin liittymän Soneralta itselleen. Onneksi Sonera piti pintansa, koska oli 2 vuoden sopimus. Muuten olisin siirtynyt Dnalle vasten tahtoani. Varokaa näitä huijareita!
Ei koskaan dna
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949