Kirkko vahvistaa työntekijöidensä nettivalmiuksia
Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontui maanantaina syysistuntoonsa Turkuun. Perjantaina päättyvän kokouksen asialistalla on kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2009 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2009-2011.
Hengellinen elämä verkossa -hanke kokoaa kirkon nettihankkeita ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden valmiuksia toimia verkossa. Kustannus olisi ensimmäisenä vuonna 1 133 000, vuonna 2010 yhteensä 1,5 miljoonaa ja vuonna 2011 yhteensä 1,6 miljoonaa euroa, kirkko kertoo.
Kirkon uusi jäsentietojärjestelmä rakennetaan vuoteen 2011 mennessä. Sen kustannukset olisivat ensi vuonna 800 000, vuonna 2010 yhteensä miljoona euroa ja vuonna 2011 yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Tähän liittyvät investointimenot ovat vuosina 2009-11 yhteensä 7,6 miljoonaa euroa.
Paremmin mukaan nettikeskusteluihin
Talousarvioon on lisäksi tehty kolme edustaja-aloitetta, joissa ehdotetaan mediapapin palkkaamista Radio Deihin ja nuorisotyöntekijän palkkaamista kirkkohallitukseen. Hänen tehtävänään olisi nettikeskusteluihin osallistuminen.
Kolmannessa aloitteessa esitetään "Rakkauden lahja - piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta" -kirjan jakamista jokaiseen kotiin.
Budjettiin sisältyvien useiden mittavien kehityshankkeiden yhteishinnaksi tulee 2,9 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos on alijäämäinen 2,7 miljoonaa euroa, joka rahoitetaan edellisten vuosien ylijäämillä.
Kirkolliskokous on Suomen luterilaisen kirkon ylin päättävä elin. Se käsittelee kirkon uskoa ja oppia, lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta ja päättää myös luterilaisen kirkon suhteista muihin kirkkoihin.

































Kommentit (5)
Tai ainakin erottaa se valtiosta, miksi maksaa kirkollisveroa jos ei edes käy kirkossa kuin äärimmäisen harvoin (häät, hautajaiset).
Religions go home!
Tai ainakin erottaa se valtiosta, miksi maksaa kirkollisveroa jos ei edes käy kirkossa kuin äärimmäisen harvoin (häät, hautajaiset).
Religions go home!
Tyypillinen ateisti joka ei tunnusta Herraamme kaikkivaltias vapahtajaamme.
Jumala loi maan, ja myös ateistit jotka ovat enemmän virhe, mutta silti Vapahtajamme luomia.
Sinun sielusi on tuleva lepäämään kirkollisessa maassa, ja maallisen mammoman maksaminen tästä kunniasta ja armahduksesta on täysin mitätön.
Olisit kiitollinen että Herramme Jeesuksen Pyhän Hengen nimeen tuo sinullekkin sinun jokapäiväinen leipäsi ja puurosi ja kaljasi.
Ave Jesus!
Ave Deus!
Ave Kristus!
Aamen!
Ei tuo. Jos lakkaan käymästä töissä niin ei se leipä mistään pöydälle ilmesty.
Ei tuo. Jos lakkaan käymästä töissä niin ei se leipä mistään pöydälle ilmesty.
Sinä et käy töissä, Jeesus siunaa sinun työssäkäyntisi, olet töissä vain koska aikasi ei ole vielä koittanut.
Herran valoa ja armoa laupiailla teillä.
Isä meidän joka olet taivaissa, vapautettu olkoon sinun tahtosi,
tulkoon sinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaassa,
anna meille tänä päivänä meidän joka päiväinen leipämme,
kuten mekin annamme heille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet,
niin maan päällä kuin taivaissa.
AAMEN JA VAPAHTAJAMME SIUNAUSTA!!!!