Teknologiateollisuudessa ei juhlita ensi vuonna
Teknologiateollisuus arvioi, että sen liikevaihdon kasvu pysähtyy lähikuukausina ja kääntyy laskuun ensi vuoden alussa. Laskua avittaa heikkenevät vientinäkymät. Alan yritysten liikevaihdosta 75 prosenttia tulee Euroopasta.
Uusien tilausten saaminen on vaikeutunut ja tarjouspyynnöt ovat vähentyneet useissa yrityksissä.
Tilauskanta pysyi heinä–syyskuussa korkealla, mutta tilausten määrä vaihteli poikkeuksellisen paljon yrityskohtaisesti.
– Merkit siitä, että kysyntä pienenee edelleen, ovat vahvat. Yritysten kilpailukyky joutuu entistä kovemmalle koetukselle, toteaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää.
Useita vuosia jatkunut henkilöstön kasvu on pysähtynyt syksyllä neljän kasvuvuoden jälkeen. Eläkkeelle siirtyvien henkilöiden määrä kasvaa 6 000–7 000 henkilöön vuosittain.






























