Talouskriisi ei näy kännyköiden toimituksissa

Sony Ericsson
Talouskriisi ei näy kännyköiden toimituksissa
Kännykkävalmistajat toimittivat kauppoihin 216 610 matkapuhelinta. Kauppoihin päätyneiden kännyköiden määrä nousi viime vuoden syyskuun verrattuna 41 prosenttia.
Aleksi Moisio
15.10.2008 15:31
Kommentit 0

Elektroniikan tukkukauppiaat ry arvioi, että toimitusten rahallinen arvo nousi syyskuussa 45 prosentilla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Tammi–syyskuussa kauppoihin on toimitettu noin 1,29 miljoonaa puhelinta, jossa on kasvua kolme prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Finanssialalta levinnyt talouskriisi ei siis näytä ainakaan vielä iskeneen kotimaisten kännykkätoimitusten määriin.

Monet analyytikot ovat kuitenkin povanneet synkkiä pilviä kännykkäalan taivaalle. Kuluttajien on arvioitu esimerkiksi hidastavan puhelinten vaihtotahtiaan ensi vuonna.

Esimerkiksi finanssitalo UBS:n analyytikko Maynard Um puolitti ennusteensa vuoden 2009 kännykkämyynnin kasvusta kuudesta prosentista kolmeen.

Lisää Aiheesta
UutinenVerkot parantavat edelleen (16.10.2008 13:16)
UutinenMatkapuhelimien kannattavuus notkahti (16.10.2008 13:15)
UutinenNokia: Parempaa luvassa loppuvuonna (16.10.2008 13:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949