Nokian musiikkipalvelu antaa miljoonia kappaleita ilmaiseksi vuodeksi

Nokia esitteli torstaina Lontoossa ja Singaporessa pidetyssä Nokia Remix -tapahtumassa Comes With Music -palvelun, jonka käyttäjät saavat vuoden ajaksi rajoittamattoman latausoikeuden miljoonia musiikkikappaleita sisältävään valikoimaan, ja he saavat pitää tuona aikana lataamansa kappaleet.
Kalevi Nikulainen
3.10.2008 07:00
Kommentit 4

Nokian mukaan yhtiön uusi digitaalisen viihteen palvelu tarjoaa uudenlaisen tavan nauttia musiikista ja laajentaa musiikkimakua.

- Palvelu antaa uudenlaisen vapauden nauttia musiikista, sillä käyttäjät voivat tutustua kappaleisiin esimerkiksi suositusten perusteella miettimättä yksittäisten musiikkikappaleiden tai kokonaisten albumien hintoja. Palvelun helppous ja käytännöllisyys sekä sen tarjoama valinnanvapaus ovat vertaansa vailla. Käyttäjä saa rajoittamattoman latausoikeuden Nokia Musiikkikaupan miljooniin kappaleisiin, ja hän saa pitää lataamansa kappaleet ilman erillistä korvausta. Tämä tekee Comes With Music -palvelusta vallankumouksellisen, sanoo Nokian viihde- ja yhteisöpalveluista vastaava johtaja Tero Ojanperä.
 
Nokia kertoo, että Comes With Music -palvelu on saatavilla moniin eri Nokia-laitteisiin. Näitä ovat esimerkiksi törstaina esitelty Nokia 5800 XpressMusic sekä Nokia N96, Nokia N95 8GB ja Nokia 5310 XpressMusic.

Nokia 5310 Xpress Music on yhtyiön mukaan maailman suosituin musiikkipuhelin. Viime vuonna julkistettua laitetta on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 10 miljoonaa kappaletta.
 
Suurista levy-yhtiöistä Comes With Music -palveluun on viimeisimpänä liittynyt EMI Music. Mukana ovat myös The Orchard, Beggars Group, IODA, Ministry of Sound, PIAS ja Pinnacle.

Suurista levy-yhtiöistä palveluun ovat aiemmin liittyneet Universal Music Group, Sony BMG Music Entertainment ja Warner Music Group. Lisäksi Nokia on tehnyt sopimukset musiikin kustantajien kanssa tekijänoikeusjärjestö CELAS:n kanssa EMI Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta, GEMA:n kanssa Sony/ATV Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta sekä SACEM:n kanssa Universal Music Publishing -musiikkikustantamon puolesta. Sopimus on tehty myös tekijänoikeusjärjestö MCPS-PRS Alliancen kanssa.

Nokian mukaan Comes With Music tulee ensimmäisenä markkinoille Isossa-Britanniassa, jossa myynnin on tarkoitus alkaa 16.lokakuuta, ja Suomeen se rantautuu ensi vuoden aikana.

Lisää Aiheesta
UutinenValtaosa musiikista ei käy kaupaksi (20.10.2008 08:10)
UutinenNokian uutuudelle täystyrmäys (3.10.2008 13:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 3
Tänään en osannut puhelimella ladata musiikkipalvelusta edes sitä yhtä ilmaista biisiä joka oli tarjolla. Katsotaan onnistuuko PC:llä.
7
Ja artisti maksaa. Näin muusikkona kiinnostaisi biisien saaminen tuonne kuin kilo ruskeaa ainetta. Miksi kaikki kuvittelevat että musiikin tekeminen on kaikille jotain hyväntekeväisyyttä? Vouhkataan kovasti taiteen puolesta mutta kyllä niitä tauluja, veistoksia sun muitakin vaan kovasti myydään. Taiteilijat sentään saavat apurahoja, muusikko ei edes niitä.
atheos
Huono 4
5800 Xpress Musicin eli tutummin Tuben hintaan on pakkonaitettu Comes with music -musiikkipalvelu, jolla pakkomyydään lökäpöksymusiikkia. Puhelimen veroton hinta olisi vain 279, johon 22 % ALVia tekee 340,38 €. Suomen suositushinta puhelimelle on kuitenkin 420 €, jolloin lökäpöksymusiikin hinnaksi jäisi 79,62 €.

En nää suotuisana kehityksenä loppukäyttäjiä ajatellen pakkoliittää puhelimeen sekä lökäpöksymusiikkia että operaattorien kytkysopimuksia. Kolmas vastaava palvelu on Nokia Maps, joka muuttuu myös maksulliseksi vuoden käytön jälkeen, vaikka samoaisit seuraavat 10 vuotta samoilla luontopoluilla; 5 €/kk:ssa.

Luuri luurina ja palvelut sitten erikseen - ei pakkopullana korkeamman hinnan muodossa.

Toivottavasti Comes with music -palvelu ei näivetä Nokian omaa versiota Apple Storen kaltaista kolmansien osapuolten ohjelmapalvelua, josta voisi ostaa pikkurahalla esim. tuen DivX elokuville, jota ei Tubessa ole vielä natiivina.
EmDzei
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949