Elektrobit varoittaa tuloksestaan, aloittaa yt-neuvottelut

Elektrobit varoittaa tuloksestaan, aloittaa yt-neuvottelut
Elektrobit sanoo yhtiön heinä–joulukuun liikevaihdon ja liiketoimintojen liiketuloksen jäävän aiemmista odotuksista.
Aleksi Moisio
1.10.2008 10:25
Kommentit 0

Autoteollisuuden langattomia ratkaisuja kehittävä Elektrobit odottaa vuoden toisen vuosipuoliskon liikevaihdon jäävän alle 88,3 miljoonaan euroon toisin kuin yhtiö aiemmin arveli.

Yhtiö ennustaa myös kertaluonteisesti kulueristä erotetun liiketuloksen jäävän aikaisemmista ennusteista.

19:26Osake
0,00 %
0,65
0,00

Yhtiön mukaan liiketulos tulee olemaan parempi mutta ei "merkittävästi parempi" kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Samalla Elektrobit aloittaa yt-neuvottelut, jotka tähtäävät 40 työntekijän irtisanomiseen hallinnossa ja tukitoiminnoissa. Yhtiö käynnistää myös muita lisätoimenpiteitä kannattavuutensa parantamiseksi.

Yhtiö tavoittelee 30 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä ensimmäiseen vuosipuoliskoon nähden.

Elektrobitin mukaan toisen vuosipuoliskon ongelmat johtuvat markkinoiden hidastumisesta Yhdysvalloissa. Se on vaikeuttanut erityisesti Wireless-liiketoimintasegmentin toimintaan. Myös Automotive-liiketoiminnan liikevaihdon kehitys on takkuillut.

Edellisen kerran Elektrobit varoitti tuloksestaan kesäkuussa. Tuolloin yhtiö alensi ennusteitaan vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdosta ja liikevoitosta.

Wimax-kimppaa
NSN:n kanssa

Elektrobit ilmoitti tulosvaroituksensa yhteydessä myös sopimuksesta verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin kanssa.

Sopimuksen mukaan Elektrobit myy kehittämänsä wimax-kantataajuusohjelmiston NSN:lle. NSN puolestaan ostaa tuotekehitystä Elektrobitiltä.

Elektrobit saa myös oikeuden käyttää lisenssipohjaisesti NSN:n wimax-kantataajuusohjelmistoa.

Lisää Aiheesta
UutinenElektrobitin säästökuuri pahenee (21.10.2008 09:19)
UutinenElektrobit aloittaa yt-neuvottelut (27.3.2008 17:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949