Applen vanha iTunes-uhkaus nousi otsikoihin

Anni Koponen / Lehtikuva
Applen vanha iTunes-uhkaus nousi otsikoihin
ITunes on tehnyt Applen iPod-soittimesta hittituotteen.
Fortune-lehti kohahduttaa Applen esittämällä uhkauksella sulkea huippusuosittu iTunes-musiikkikauppa, jos Yhdysvalloissa suostutaan merkittävään rojaltikorotukseen.
Tuomas Linnake
1.10.2008 10:08
Kommentit 15

Lehden mukaan torstaina odotellaan Washingtonin tekijänoikeusrojaltilautakunnan päätöstä rojaltien korottamisesta.

Musiikin julkaisijoita edustava National Music Publishers' Association tahtoo jäsenistölleen viisitoista Yhdysvaltain senttiä kappaleelta aiemman yhdeksän sentin sijaan, kun ostaja klikkaa verkkokaupassa biisin itselleen.

Apple vastustaa vaatimusta ankarasti. ITunesista vastaava Eddy Cue lähetti kolmesta tuomarista koostuvalle lautakunnalle ennen viime vuoden huhtikuuta lausunnon, jossa hän uhkasi jopa iTunesin sulkemisella (pdf, sivu 4).

- Jos [iTunes] pakotettaisiin omaksumaan mikä tahansa korotus … rojaltitasoon, todennäköisyys kaupan tappiolliselle toiminnalle kasvaisi merkittävästi, Cue sanoo korostaen, että tappiollinen toiminta ei ole minkäänlainen vaihtoehto.

- Apple on tehnyt toistuvasti selväksi, että se on mukana tässä bisneksessä tehdäkseen rahaa ja todennäköisimmin ei jatkaisi [iTunesin] toimintaa, jos se ei enää olisi mahdollista kannattavasti.

Apple kieltäytyi kommentoimasta uhkaustaan Fortunelle. Mutta iTunesin sulkeminen olisi äärimmäinen teko kuitenkin vasta nuorilla digitaalisen musiikin markkinoilla.

Yli viisi miljardia kappaletta myyneen ja Yhdysvaltain suurimman musiikkikaupan lopettaminen olisi vailla vertaa oleva karhunpalvelus kuluttajille. Onko Apple todella valmis sellaiseen imagotappioon, vaikka osa vihasta suuntautuisikin musiikintekijöiden niskaan?

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
"uhkasi jopa iTunesin sulkemisella"

En ole pitkään nauranut noin paljon. Aika paljon pitäisi tapahtua, että Apple lähtisi sulkemaan palvelua.

Surkea argumentti Applelta.
Steve
Surkea kommentti Applelta?

Yritys joka teki vallankumouksen kannettavissa digitaalisissa soittimissa, kuten Sony teki aikoinaan Walkmanilla C-kasettien suhteen.

Yritys joka hilasi hinnat alas musiikkibisneksessä kuluttajien puolesta tehdäkseen silti voittoa ennennäkemättömästi.

Vaikka Apple ei tee voittoa per kappale kuin muutamia senttejä, niin se on ollut juuri se voittajan peliliike kun myydään paljon ja pienellä katteella, jolloin kuluttajat voittavat huomattavasti kanssa.

Jos nyt Applelta leikataan ne pienet katteet pois sen vuoksi että musiikkiyhtiöt haluavat sen 6 sentin korotuksen, tarkoitaa tämä sitä että joko hinnat nousevat rankasti (hinnan suhde) tai Apple voi joutua myymään musiikkia peräti katteetta jolloin sen ei kannata sitä musiikkia myydä kun iPodien myyminen ei ole niin kannattavaa pelkästään.

Minun puolestani jos tekijänoikeusfirmat haluavat alkaa rahastamaan, niin Apple saa hyvinkin lopettaa iTunesin. Siinä olisi suurin opetus välittömästi että DRM suojattua musiikkia ei kannata ostaa kun rahastus on aina silmäkulmassa tekijänoikeuksia vahtivilla yrityksillä.
Anonym
Huono 4
Yritys joka hilasi hinnat alas musiikkibisneksessä kuluttajien puolesta tehdäkseen silti voittoa ennennäkemättömästi.Vaikka Apple ei tee voittoa per kappale kuin muutamia senttejä, niin se on ollut juuri se voittajan peliliike kun myydään paljon ja pienellä katteella, jolloin kuluttajat voittavat huomattavasti kanssa.Jos nyt Applelta leikataan ne pienet katteet pois sen vuoksi että musiikkiyhtiöt haluavat sen 6 sentin korotuksen, tarkoitaa tämä sitä että joko hinnat nousevat rankasti (hinnan suhde) tai Apple voi joutua myymään musiikkia peräti katteetta jolloin sen ei kannata sitä musiikkia myydä

Paljonkos Itunesissa biisit maksaa?
Jos rojalteina menee NYT 8 senttiä ja Applelle "muutamia senttejä" niin eikö tuo jo osoita että artistin osuus per biisi on todella minimaalinen?
Pitäisikö Applen kehittää enemmänkin sitä jakeluporrastaan, jolla saadaan ne suurimmat kustannukset alas saadakseen enemmän katetta.
6 sentin korotus/biisi ei juurikaan tunnu kuluttajien kukkkarossa ja omasta mielestäni artistikin on palkkansa ansainnut jos kerta artistien biisejä ladataan.
Ei kaikkea pidä ajatella vain kuluttajan etuna. Kuluttajajia ne artistitkin on ja jos ei heille työstään makseta, ei he myöskään kuluta.
Levy-yhtiötkin tuloillaan ulkoistaa paljon palveluja toisaalle, joka luo työpaikkoja normikuluttajillekin. Raha kiertää ja mitä enemmän se kiertää, hyödyttää se kuluttajiakin "palkkapussin" muodossa.
JP
Ihan hauska korotus, varsinkin kun itse muusikot ei tuosta hyötyisi juurikaan yhtään.
Lisää hintaa
Huono 3
i-tunesin käyttäjän kukkarosta tollaset korotukset otetaan, niin kuin minkä tahansa tuotteen verotuksen noustessa. Tuskin sen biisin ostaminen siitä on kiinni jos hinta nousee 10 senttiä.
Normaalia
i-tunesin käyttäjän kukkarosta tollaset korotukset otetaan, niin kuin minkä tahansa tuotteen verotuksen noustessa. Tuskin sen biisin ostaminen siitä on kiinni jos hinta nousee 10 senttiä.

Korjaus, iTunesin käyttäjän vanhempien kukkarosta ne korotukset otetaan.
Steve between Jobs
Heh tyhmät muusikot kun myyvät kamaa iTunesin kautta, ottaisivat mallia vaikkapa Nine Inch Nailsin tavasta myydä levyjä omien nettisivujen kautta. Tulee rahaa enemmän omaan taskuun vaikka levyistä maksettaisiinkiin vain murto-osa siitä mitä ne maksavat "oikeissa kaupoissa". Tekijänoikeusmafiat eivät ansaitse mitään, miksaavatkin levyt nykyään päin helvettiä...
asdf
Heh tyhmät muusikot kun myyvät kamaa iTunesin kautta, ottaisivat mallia vaikkapa Nine Inch Nailsin tavasta myydä levyjä omien nettisivujen kautta. Tulee rahaa enemmän omaan taskuun vaikka levyistä maksettaisiinkiin vain murto-osa siitä mitä ne maksavat "oikeissa kaupoissa". Tekijänoikeusmafiat eivät ansaitse mitään, miksaavatkin levyt nykyään päin helvettiä...

Juurikin näin. Ja kun ostokset tehtäisiin suoraan pääkallopaikalta, niin eipä tarvitsisi enää iPodejakaan käyttää. Niissähän ei soi mikään muu kuin Applen omat kikkareet, joista on maksettu suhteessa ryöstöhinta. Siis näiden pipopäiden vanhemmat ovat maksaneet niistä suhteessa ryöstöhinnan.
Jobs blow
Juurikin näin. Ja kun ostokset tehtäisiin suoraan pääkallopaikalta, niin eipä tarvitsisi enää iPodejakaan käyttää. Niissähän ei soi mikään muu kuin Applen omat kikkareet, joista on maksettu suhteessa ryöstöhinta. Siis näiden pipopäiden vanhemmat ovat maksaneet niistä suhteessa ryöstöhinnan.

Kyllä iPodi soittaa ihan kaikkia MP3 kappaleita, ei vain iTunesista ostettuja. Kannattaisi edes käpistellä sellaista soitinta ennenkuin alkaa laukomaan tuollaisia valheita.
Anonym
Huono 5
... Aika paljon pitäisi tapahtua...

Ahneella on ...nen loppu. En usko sumalaiseen musiikkibisnekseen nykyisillä korvaustasoilla.
KPy
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949