Venture Cup palkitsee rahakkaammin

Venture Cup palkitsee rahakkaammin
Yhdeksännen kerran käyntiin vihelletty Venture Cup -liikesuunnitelmakilpailu sisältää tällä kertaa avoimen finaalin, jossa voittajalle on jaossa merkittävä rahoituspaketti.
Tuomas Linnake
19.9.2008 15:30
Kommentit 2

Kasvuyrittäjyyteen houkuttelevan kilpailun teemana on tällä kerralla tutkimuslähtöiset liikeideat, joille on luvassa erikoispalkinnot. Venture Cup koostuu nyt ideavaiheesta ja liiketoimintasuunnitelmavaiheesta, eli välistä on jäänyt pois liiketoimintasuunnitelmien luonnosten palkitseminen.

- Sekä [kilpailun] osallistujilta että asiantuntijaraadilta on tullut palautetta, [jonka mukaan vaihe] on asiantuntijoille työläs, eikä anna osallistujille välttämättä niin paljon, Venture Cupin koordinaattori Kalle Airo selvittää.

Ideavaihe käynnistyi lähtölaukauksen yhteydessä.

Tekes venyy miljoonaan

Uutuutena on avoin finaali, joka Venture Cupin mukaan tarkoittaa keväällä 2009 lanseerattavaa liiketoimintasuunnitelmakilpailua nuorille ja innovatiivisille yrityksille. Siihen saavat osallistua enintään viisivuotiaat toimivat yritykset.

Kevään finaalissa palkinnot ovat huomattavasti perinteistä Venture Cupia korkeammat, ja Tekesillä on tarjolla kilpailun kohderyhmälle rahoitusta miljoonaan euroon asti.

- Tekes haluaa osoittaa esimerkillään, että kasvuyrittäjyys vaatii panostuksia. Tulossa on kaikkien aikojen Venture Cup -kausi, Tekesin Sami Heikkiniemi ennustaa tiedotteessa.

Numcore etenee suunnitellusti

Edellisen Venture Cupin voitti kuopiolainen Numcore, jonka liikeideana on tuottaa prosessiteollisuuteen kolmiulotteisesti kuvantavia mittalaitteita. Käynnissä on suuri tuotekehitysprojekti, jota toimitusjohtaja kuvaili keväällä haasteelliseksi.

- Projekti on lähtenyt etenemään hyvin, ja olemme aikataulussa. Ensi vuoden puolella saamme projektin päätökseen ja pääsemme käynnistämään markkinointia, Anssi Lehikoinen uskoo.

Tähän asti kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan.

Lisää Aiheesta
UutinenTässäkö Facebookin tappaja? (20.3.2009 15:46)
Uutinen3d-kuvantaja voitti Venture Cupin (28.5.2008 17:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Nyt keksin! Suunnittelen teini-ikäisille musiikkipalvelun minkä musiikkia he eivät voi omilla rahoilla ostaa vaan ainoastaan vanhempiensa luottokortilla. Teen siihen päätelaitteen mikä ainoana tukee tätä palvelua. Teen päätelaitteesta suljetun ja sijoitan siihen ohjelmiston missä voi yhdellä väärällä napinpainalluksella suorittaa ostoksia!! Minusta tulee miljardööri tai ainakin ambassadeuri!!!
pr0fit
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949