Fiksuhuuto.fi pahoissa vaikeuksissa

Fiksuhuuto.fi pahoissa vaikeuksissa
Internetissä toimivaa nettihuutokauppa epäillään arpajaisrikoksesta.
STT
19.9.2008 16:40
Kommentit 22

Fiksuhuuto.fi -nettikaupan rikosepäily on siirtynyt syyteharkintaan. Oulun käräjäoikeuden syyttäjä Heikki Arjas päättää mahdollisesta syytteen nostamisesta ensi viikon aikana.

Fiksuhuuto.fi -sivuilla kuluttajat huutavat myynnissä olevia tuotteita tekstiviestillä. Yhdellä tekstiviestillä tarjousta voi korottaa yhden sentin. Ostaja saa tuotteen, kun annettu huutoaika sulkeutuu.

– Tapauksessa on selvitettävä se, onko tuotteen saaminen ollut niin sattumanvaraista, että kyseessä olisi arpajaiset eikä nettihuutokauppa, Arjas sanoo.

Fiksuhuuto.fi on siirsi tämän vuoden alkupuolella toimintansa Suomesta Lontooseen. Tämän vuoksi syyttäjän on selvitettävä myös se, on rikos tapahtunut Suomessa vai ulkomailla. Jos tapauksesta nostetaan syyte, sitä käsitellään myöhemmin Oulun käräjäoikeudessa.

Arjaksen mukaan kyseessä on ennakkotapaus, sillä hänen mukaansa vastaavaa tapausta ei ole aiemmin ollut.

Lisää Aiheesta
UutinenSenttihuutokauppa haluaa televisioon (22.9.2008 16:25)
UutinenFiksuhuuto joutui poliisitutkintaan (9.4.2008 08:12)
UutinenNetin huutokauppa olikin laiton (29.2.2008 16:16)

Kommentit (22)

Huono 0
Botithan sielä on huutamassa kun on hiljasta
Botti
"Yhdellä tekstiviestillä tarjousta voi korottaa yhden sentin. Ostaja saa tuotteen, kun annettu huutoaika sulkeutuu."

Pieni virhe tuossa. voittohuudon tehnythän ei saa vielä tuotetta, vaan on velvoitettu maksamaan vielä lopullinen huutohinta.
Eli tuossa huudetaan osto-oikeutta tuotteelle eikä itse tuotetta.
J
Loistava saitti.Tottakai Suomessa halutaan sulkea kaikki mikä on hienoa! Niinhän täällä PIKKUMOSKOVASSA aina on toimittu!
Koskahan tosta isovelivalvoo ajasta päästään?
Yrittäjille vapautta
Botithan sielä on huutamassa kun on hiljasta

Saadaan ne tännekin huutamaan kun sanon että Apple on valhetta, iPhone on surkea ja sen käyttäjät yksinkertaisia sosiaalidemokraatteja. Linux on jo nimenä yhtä jännittävä kun sen seitsemän pientä distroa joiden nimet kuulostavat kääpiöpornolta mahtavan Vistan edessä. Heikoimpana lenkkinä tuo maailman suurin hacki: MAC OSX Snow Retard koettaa olla kaatumatta kolmatta päivää perätysten.

Have a Gay time with QuickTime!

Sieltä se bottiarmeija saapui!
Epäilen vähän että tää ei onnistuis kääntäen... Katsotaanpa:

Apple on mielestäni ansainnut suuren suosionsa tekemällä yksinkertaisesti asioita oikein. Siinä missä Nokia kaatuilee käytettävyyteensä oppii iPhonen käytön pikkulapsikin. iPodille ei juurikaan varteenotettavaa kilpailijaa löydy ja Macin ostaneet eivät tuskin ole päätöstään katuneet.

Sääliksi käy niitä jotka wintoosan kanssa hikoilevat, ovat ihan turhaan jukuripäitä.
...ja omistaja naureskelee Thaimaan asunnossaan...
Joo
Mitä väliä sillä on mihin ihminen omat rahansa työntää, jos haluaa sijottaa osto-oikeuteen niin mitä sitä moittimaan, ostaapa monet paljon typerämpiäkin asioita.
wtf
Loistava saitti.Tottakai Suomessa halutaan sulkea kaikki mikä on hienoa! Niinhän täällä PIKKUMOSKOVASSA aina on toimittu!Koskahan tosta isovelivalvoo ajasta päästään?

Kyllä tuossa on vain kyse siitä, että halutaan estää ihmisten kusetus. Lienee selvää, että senttihuutokauppaan osallistujat eivät ymmärrä omaa voittotodennäköisyyttään tässä arvonnassa, kun eivät edes huomaa osallistuvansa arvontaan.
Jos huutoaika päättyisi tietyllä kellonlyömällä, kyseessä olisi huutokauppa.

Nyt kyseessä on arpajainen kun jokainen kahden euron tekstiviesti tuo 2 minuuttia lisäaikaa muille korottaa huutoa. Ovela rahastus fiksuhuudolta kaikenkaikkiaan, muttei rehellinen.
Rahastus
Fiksuhuuto on arpajainen. Jokainen 2 EUR tekstiviesti on arpa, ja jos onni sattuu kohdalle, "huutokauppa" loppuu oman arvan kohdalla.

Mitä enemmän arpoja ostaa, sitä todennäköisempi on voitto, ihan niin kuin muissakin arvonnoissa.

Se että arpoja kutsutaan huudoiksi ei muuta sitä että kyseessä on arpajaiset.
Arpajainen mikä arpajainen
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Maailman halvin tabletti ajautui vaikeuksiin

DataWind

Maan hallitus saattaa vaihtaa 35 dollarin tabletin toimittajaa. Testaajat valittivat muun muassa hitaudesta.

Foxconnia syytetään alaikäisten piilottelusta

EPA

Applen alihankkija siirsi Kiinan tehtaalla työskentelevät alaikäiset piiloon ennen kansalaisjärjestön tarkastuksia, kertovat työntekijöiden edustajat.

Linux pääsee Android-luureihin

Canonical

Suosittu Ubuntu-käyttöjärjestelmä laajenee Linux-tietokoneista Android-puhelimiin.

 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949