Matkapuhelinten kauppa kohmettui jo elokuussa

Timo Jaakonaho/Lehtikuva
Matkapuhelinten kauppa kohmettui jo elokuussa
Hintojen ja toimitusmäärien lasku enteilee hankaluuksia myös matkapuhelinkauppiaille.
Suomalaisten matkapuhelininto näyttää hiipuvan pikkuhiljaa. Elokuussa matkapuhelinkauppoihin toimitettiin vähemmän kännyköitä kuin viime vuonna ja paljon vähemmän kuin edellisvuonna. Toimitusten arvo on lähes puoliintunut kahdessa vuodessa.
Timo Poropudas
18.9.2008 14:30
Kommentit 0


Elokuussa toimitettiin kauppoihin 137 000 matkapuhelinta, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2007 elokuussa, selviää Elektroniikan tukkukauppiaiden yhdistyksen kuukausiraportista. Samaan aikaan toimitettujen puhelinten arvo laski ”vain” kahdeksan prosenttia keskihinnan noustessa 121 eurosta 129 euroon.

Vuoden 2006 elokuuhun verrattaessa tilanne on muuttunut dramaattisesti. Silloin puhelimia toimitettiin kauppoihin 184 000 ja keskihinta oli 174 euroa. Toimitusten arvo oli silloin 32 miljoonaa euroa. Viime vuoden elokuussa arvo oli tipahtanut 19,3 miljoonaan euroon ja tänä vuonna 17,7 miljoonaan euroon.

Tämän vuoden tammi-elokuussa matkapuhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä  vähän vajaa 1,1 miljoonaa kappaletta. Määrä on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Kumulatiivisen myynnin arvo laski 5 prosenttia

Elokuussa toimitetuista matkapuhelimista 36 prosenttia oli 3G-puhelimia. Vuotta aikaisemmin 3G-kännyköiden osuus oli 19 prosenttia.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949