Chrome pääsi Operan lukuihin
Seurantayhtiö Net Applicationsin mukaan Chrome saavutti osuutensa nimenomaan Microsoftin Internet Explorerin kustannuksella. IE tippui itse asiassa 1,4 prosenttiyksikköä päätyen 71 prosenttiin.
Mutta samalla täytyy ottaa huomioon, että IE:n hylkääminen voi olla suhteellinen käsite. Selaimen ollessa osa Windows-käyttöjärjestelmää, on paluu vanhaan aina vain yhden klikkauksen päässä.
ZDNetin blogissa mietitään, onko Chrome vain ohimenevä ilmiö, kun ihmiset lataavat selaimen testatakseen sitä, vai juurtuuko se sittenkin pysyvämmäksi ja kasvavaksi työkaluksi.
Net Applicationsin tuntiseurannan viimeisimpien lukujen mukaan Chromella oli 0,89 prosentin osuus. Pidemmän aikavälin käyrä on kuitenkin selvästi laskusuuntainen.
Operan elokuun markkinaosuus oli 0,74 prosenttia.
































Kommentit (5)
Ja sitä enemmän mikään ei toimi millään. IE:n juhla-ajalla sentään sivut toimivat, vaikka itse selain olikin järkyttävän hidas ja reikäinen.
Sinne vaan kirjoittelet nettipankin, sähköpostin, nettisivun yms tunnuksia ja salasanoja - kaikki päätyy Googlen datapankkeihin. Reilu meininkin FTW