Samsung: Blu-rayllä viisi vuotta elinaikaa
Elinikä-arvion teki Samsungin Britannian kuluttaja-elektroniikasta vastaava johtaja Andy Griffiths. Hänen mukaansa verkkojen kautta ladattavat palvelut syövät muutamassa vuodessa fyysisen levyn.
Samsung uskoo television olevan pääasiallinen tulonlähde tulevina vuosina. Yhtiö panostaakin oled-tekniikkaan, joka hyvin ohuilla laitteilla tuottaa tarkan ja terävän kuvan. Tällä hetkellä tekniikka on liian kallista massatuotantoon.
Samalla Samsung panostaa yhteyksien parantamiseen, joka osaltaan myös nakertaa blu-rayn myyntiä.
- Vuonna 2012 pääsemme todelliseen hd-maailmaan. Kaikki televisiosta videokameraan tarjoavat terävää kuvaa. Aiomme tarjota hd-kuvaa kaikista kulmista nähtynä, Griffiths totesi Pocket-Lint -julkaisulle.
Vuosia kestänyt taistelu hd-dvd-formaattia vastaan haittasi myös voittajaa blu-raytä. Verkon kautta tapahtuvat latauspalvelut saivat lisäaikaa tekniikkojensa kehittämiseen.
Eräät asiantuntijat arvioivat, että Microsoft tuki hd-dvd:tä, koska se halusi lisäaikaa streaming-hd:n kehittämiseen, Betanews kertoi.































Kommentit (20)
Joskus vielä hämmästellään sitä että elokuvia piti joskus hakea kaupasta, samalla tavalla kuin nykyään lapset ihmetelevät puhelinkoppeja.
Näin se pitää ollakin. Ihan älytöntä, että joka torpassa olisi teratavukaupalla kopioita samoista leffoista.
Semmoista sen on kun ei ole tavoitteita. Asu sinä vaan siellä vuokralla loppuelämäsi kun et kerran halua omistaa.
Ilmainen lounas?
Ja sinä voit mennä takaisin kartanoosi katsomaan rahalla hankituiden "ystävien" kanssa valkokankaalta Dvd:tä. Mokomakin!
Kun kaikki videokamerat on kohta 1080p:tä niin tuntuu älyttömältä pukata jollekkin serverille 50GB:tä serkun häitä ja lomavideoita. Silloin ne pitäisi ainakin kompressoida niin, että on ihan sama onko 10 vuotta vanha SD kamera vai uusi HD kamera. En jaksa uskoa moiseen.
Todennäköisemmin yleistyy se, että Blu-Rayn mukana myydään oikeus verkkopalveluun tai omalle serverille kuten Lions Gate tekee nykyään.
Optinen media on kuitenkin puuteistaan huolimatta luotettavin tallenusmedia pitkällä aikajänteellä. Ainakin minulla toimii vielä 10 vuottavanhat DVD:t niin kuin ostopäivänä. Kovin montaa tai ei yhtään verkkoon tai kovalevylle tallennettua tiedostoa sen sijaan ei ole tallessa. Vanhat MP3:kin jotka 10 vuoden takaa on tallessa on CD-R levyllä, ei kovalevyllä tai jollain verkkolevyllä. Lukekaapa noiden verkotallennus paikkojen käyttösopimuksia. monessako lukee, että tiedostojen taataan olevan tallessa 10 vuoden päästä?