Miten luvalliset videopalvelut vaikuttavat vertaisverkkojen käyttöön?
Ars Technicassa pohditaan, miksi vertaisverkkoliikenne näyttää vähenevän. Esimerkiksi PlusNet-operaattorilla päivittäinen p2p-liikenne on vähentynyt vuodessa 13,4 teratavusta 12,2 teratavuun. Samalla streamaavan videon synnyttämä liikenne on kasvanut huomattavasti. PlusNetin Dave Tomlinson arvelee muutoksen johtuvan helposti toimivien ja laillisten palveluiden yleistymisestä sekä kenties myös p2p-warettajiin kohdistuvasta tiukemmasta asenteesta.
Wiredissä puolestaan todetaan, että vaikka Prison Break oli nähtävillä myös Hulu.comissa, se ladattiin noin miljoona kertaa bittorrent-verkosta ensimmäisen vuorokauden aikana. Lehden haastattelema mediamittausyhtiö Big Champagnen toimitusjohtaja Eric Garland selitti asiaa näin: "Mininovan ja Pirate Bayn kaltaiset saitit ovat olleet olemassa kauan ennen Hulua. Miksi he [bittorrentin käyttäjät] luopuisivat tutusta vaihtoehdosta, joka toimii hyvin?"
































Kommentit (3)
Ai Hulustako olisi vertaisverkkojen tappajaksi? No, ehkäpä siinä vaiheessa kun sen kautta TV-sarjat ovat nähtävissä tuoreeltaan myös jenkkilän ulkopuolella.
Veikkaan että Prison Breakin miljoonalatausten syynä onkin se, ettei ko. sisältö ole esim. Euroopassa saatavilla mitenkään muuten kuin vertaisverkkojen kautta.
Tässä onkin sisällöntuottajien seuraava dilemma. Paljonko esim. MTV3 menettää Paon (=Prison Break) katsojia vain siksi että näyttävät jaksot vuoden jenkkilää perässä? Tauon tullessa eivät edes kerro koska sarja jälleen jatkuu.
Nettikeskuteluihin sarjoista on aivan turha yrittääkään osallistua ellei ole nähnyt sarjan uusinta jaksoa.
Koska vanha media oikein aikoo ymmärtää sen että netti on reaaliaikainen, ja sarjojen tarjoaminen vuoden viiveellä lähentelee itsensä jalkaan ampumista?
Ei ihme että alle 35-vuotiaiden (=nettikansa) TV-lupamaksutulot vähenevät vähenemistään.