IPhone Kiinassa: ei uutisia
Keskusteluista kerrottiin virallisesti ensimmäisen kerran lähemmäs vuosi sitten. Uutispalvelu IDG onnistui saamaan China Mobilen pääjohtajalta nopean tilannekatsauksen.
- Steve Jobs ja minä toivomme, että iPhone saapuisi Kiinaan niin pian kuin mahdollista, Wang Jianzhou sanoi ITU Telecom Asia 2008 -messujen yhteydessä Bangkokissa.
- Keskustelemme asiasta, mutta meillä ei ole sopimusta.
China Mobile mukana Googlen liittoumassa
Ei ole tiedossa, mistä asia kiikastaa. Viime marraskuussa Wang kertoi, että suurin ratkaistava kysymys koskee käytettävää liiketoimintamallia. Tuottojen jaosta on ollut erimielisyyksiä.
Arvailujen varassa on sekin, onko neuvottelujen pitkittymiseen vaikuttanut Kiinan 3G-verkkojen olemattomuus kokeiluja lukuun ottamatta ja toisaalta Kiinan kotikutoisesti kehittämä 3G-tekniikka.
Toukokuussa Kiina ilmoitti myöntävänsä vihdoin kolme lupaa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkoille.
Intiassa iPhonen äskettäinen avaus arvioitiin flopiksi hinnan, mutta myös 3G-palvelujen puutteen vuoksi.
Mutta kyllä iPhonea Kiinasta löytyy laittomasti - arviolta jopa 800 000 kappaletta. Merkittävä osa on toki ensimmäisen sukupolven laitteita, joissa 3G:tä ei ollut.
IDG muistuttaa, että China Mobile on myös jäsen Googlen Open Handset Alliancessa, joka kehittää Android-alustaan pohjaavia päätelaitteita. Ensimmäisiä laitteita odotetaan markkinoille lähikuukausina.

































Kommentit (9)
Ei kiinnosta.
Ei kiinnosta.
Ei kiinnosta.
Totta, ketään oikeasti kiinnosta. Se ei ehkä ole tarkoituskaan. Turhat ja vähäpätöiset uutiset ovat vain ilmaista mainosta Applelle.
IPhone Kiinassa: the uutinen
Nimenomaan, tai sitten ei koska toimitus koostuu fanboista niin tämäkin piti uutisoida. Nyt lähtee itviikon feedi mäkeen luurista.