Televisiomaksut nousevat ainakin vuoteen 2010

Lehtikuva
Televisiomaksut nousevat ainakin vuoteen 2010
Valtioneuvosto päätti televisiomaksun korotuksesta ensi vuodelle tänään. Televisiomaksu nousee 4,1 prosenttia ensi vuoden alusta.
Hannu Nokso-Koivisto
7.8.2008 15:24
Kommentit 12

Televisiomaksun uudeksi vuosimaksuksi tulee 224,30 euroa ja sen voi maksaa halutessaan kuukausittain. Kuukausittain maksettuna kuukausimaksu on 19,35 euroa.

Televisiomaksun voi maksaa myös puolen vuoden erissä, jolloin hinta on 112,85 euroa maksuerää kohden. Maksun voi jakaa myös joka kolmannelle kuukaudelle, jolloin maksuerä on 57,10 euroa.

Televisiomaksulla rahoitetaan Yleisradio Oy:n toimintaa.

Viestintäneuvos Ismo Kososen mukaan korotuksista on päätetty niin sanotussa Niemelän työryhmässä. Sen tehtävänä oli Yleisradion rahoituksen tarkistaminen.

Yksi kolmasosa korotuksista perustuu kuluttajahintaindeksien muutoksiin ja kaksi kolmasosaa ansiotasoindeksien muutoksiin.

Vastaavia hintatarkistuksia
vuodesta 2004 vuoteen 2010

Kustannustason muutokseen lisätään hintatarkistuksessa vuosittain aina yksi prosenttiyksikkö. Vastaavan linjan mukaisia tarkistuksia on tehty vuodesta 2004 lähtien.

Korotukset tulevat jatkumaan Kososen mukaan ainakin vuoteen 2010. Niillä korvataan osittain muun muassa televisiolähetysten digitalisoinnista aiheutuneita kustannuksia.

– Toinen ajatus, mikä on ollut vaikuttamassa tähän, on yleisempi Yleisradion rahoitusstrategia. Siinä isompi juttu on ollut se, että Yle on luopunut kaupallisilta yhtiöiltä perittävistä toimilupamaksuista, joka on synnyttänyt tietyn loven Yleisradion rahoitukseen.

– Sitä lovea tässä pikkuhiljaa kurotaan umpeen tällaisella tietyllä korotuspolitiikalla, Kosonen kertoo.

Televisiomaksua korotettiin tämän vuoden alussa 3,5 prosentilla.

Lisää Aiheesta
UutinenYlelle lisää liksaa (20.12.2007 14:58)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Jätetään se musiikkitalo rakentamatta ja tarkistetaan sitten korotuksen tarvetta!
Puupää
Lupamaksuja pitäisi alentaa syynä se että samoja ohjelmia kierrätetään
pari kolmen vuoden välein aina uudestan.
En minä vanhaksi merkattua leipääkään suostu ostamaan täydellä
hinnalla.
Mikähän softatalo oikein ryystää rahat.
inhotus
Huono 3
Jos luovun television katsomisesta, niin pitääkö vastaaotin hävittää tai lahjoittaa YLE:lle?
Luopio
Huono 6
Eikös digitalisoinnista pitänyt tulla YLE:lle huimat, useiden kymmenien miljoonien eurojen, vuotuiset säästöt vanhaan analogiatekniikkaan verrattuna? Näin ainakin aikoinaan Jungnerin mukaan...

Jos YLE pakkaisi kanaviaan joka vuosi vähän enemmän, niin lähetystien käytöstä voisi kätevästi säästää lisää eikä jo kipurajalla olevia lupamaksuja tarvitsisi aina vain korottaa. Tuskinpa kukaan edes huomaisi pakkausartefaktien vähittäistä lisääntymistä.
Pitti Virta
Yle sulkee yhden televisiokanavan ja tästä johtuen televisiomaksu nousee? mielenkiintoinen logiikka.
Pois koko lupamaksu aivan turhia kaikki ylen kanavat, tulee ehkä katsottua 30 minuuttia viikossa ylen kanavia. nykyisellä lupamaksun hinnalla todella kalliita minuutteja.
Televisiolupaan kyllästynyt
Edellinen kirjoittajako on sitä mieltä että jos ei itse katso, mutta muuten Suomen katsotuin kanava ylellä, niin kanavat on turhia? Muuta diktatuurimaahan koska tuntuu olevan lähellä sydäntäsi..

Ja jos inflaation verran korotusta tulee niin sehän on vaan normaalia. Ihmiset kautta Suomen tuntuu olevan jotenkin vajaaälyisiä noiden kustannusten suhteen, kaikille pitäisi saada palkankorotus mutta minkään hinta ei saisi nousta. Mahdoton yhtälö!

Musiikkitalo on mielestäni verorahoilla rakennettuna aivan väärin koska köyhiäkin maasta löytyy jonne rahan voisi paremmin kohdistaa. Mutta yle ajaa kyllä asiansa muuten.
Hesus
Huono 2
Lupamaksuja pitäisi alentaa syynä se että samoja ohjelmia kierrätetään pari kolmen vuoden välein aina uudestan.

Lisäksi ne tulee viikon aikana pariin kolmeen kertaan. Saakohan lupamaksun olla maksamatta ja sanoa sen olevan uusinta viime kerralta?
ei kerpele..
Huono 3
Tämänkin korotukset oltaisi voitu välttää, jos kaikki ymmärtäisivät että mikään ei ole ilmaista. Maksetaan ne laskut tai sitten opitaan elämään ilman radiota, tv:tä tai nettiä (kyllä, tv-lupamaksut menevät muuhunkin kuin telkkarilähetyksiin).

Itse ehdottaisin STASI:n kaltaista ilmiantopolitiikka. Ilmianna kaverisi tv-luvan maksamatta jättämisestä, niin saat vuoden ilmaisen TV-luvan.
Yle ftw
Miksi kukaan täysijärkinen maksaisi lupamaksua, kun se ohjelma joka sieltä tv:stä tulee on ala-arvoista sontaa.

Itse kyllästyin lupamaksuihin ja järjestelmälliseen häirintään mitä kyseinen instanssi tekee, esim itse sain vuoden aikana varmaan yli 10 puhelinsoittoa ja kyselyä että onko TV lupamaksu maksettu ja jos en maksa niin tarkastaja on ovella.

Aivan yksi ja sama onko se ovella vai ei, kodistani ei löydy yhtäkään TV vastaanotinta. Tästä on jo yli 7v aikaa.

DVD,VHS jne ja Internet pitävät nykyaikana jokaisen 100% tyytyväisempänä kuin että katsoisi sitä sontaa mitä telkusta oikeesti nykyään tulee.
BL
Koko lupamaksu järjestelmä pitäisi lakkauttaa ja koko instanssi poistaa.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949