PS3 kannattelee blu-rayta
Yli puolet tuhannesta vastaajasta sanoi, ettei heillä ole aikeita ostaa blu-ray-soitinta. Lisäksi 23 prosenttia todennäköisesti hankkii soittimen, mutta vasta joskus ensi vuonna, ABI Research purkaa.
Laimeaa innostusta selittää muun muassa se, että useita kuluttajia on vaikea vakuuttaa blu-rayn paremmasta kuvanlaadusta verrattuna dvd:hen. Siinä missä dvd-laatu on dramaattisesti vhs-nauhoja parempi, ei blu-ray näytä tuovan monelle kuluttajalle enää mitään lisäarvoa.
Myös soitinten korkeat hinnat ja tarve teräväpiirtotelevisiolle ovat myynnin esteinä.
Mutta Sonyn PlayStation 3 on valopilkku muuten ankeilla blu-ray-soitinmarkkinoilla. ABIn mukaan konsolista on nopeasti tulossa himopelaajien suosikki, ja siten blu-ray-laitekanta kuitenkin jatkaa kasvuaan.
Eikä tutkimusyhtiö myöskään havainnut merkittäviä todisteita, että pelaajat ostaisivat muita vähemmän elokuvalevyjä. ABI arvioi, että PS3:sta on selvää apua valmistuskustannusten alentamisessa ja blu-ray-soitinten hintojen laskemisessa.
Sonyn Blu-ray-soittimet uudistuvat
Sony kertoi juuri uudistavansa itsenäisten blu-ray-soitintensa valikoiman. Uuden polven tarjokkaat ovat BDP-S350 ja terästetympi S550. Tuotemarkkinointipäällikkö Harri Lepo uskoo vaativimpienkin harrastajien arvostavan uutuuksia.
BDP-S350:n ominaisuuksiin kuuluu muun muassa koneisto, joka tunnistaa taipuneet levyt ja vakauttaa niiden toistoa. BDP-S550 sisältää kaikki BDP-S350-mallin ominaisuudet, mutta siinä on myös BD-Live- ja BD-Java-ohjelmistot, jotka tuovat pääsyn eri verkkopalveluihin katselukokemuksen laajentamiseksi.
Hinnat ovat 349,00 euroa ja 449,00 euroa. 40 gigatavun PS3:n hinta liikkuu samoissa lukemissa kalliimman S550-mallin kanssa.
Käykö kauppa?
Harri Lepo ei pidä Suomen blu-ray-menekkiä omasta näkökulmastaan laimeana.
- Kaikki mitä [myyntiin] saadaan, menee myös läpi, Lepo tiivistää. Tietenkin oma kysymyksensä on, miten paljon laitteita Suomeen sitten tulee.
Levon mukaan markkinassa on saman suuntaisia vivahteita verrattuna siirtymään vhs:stä dvd:hen.
- Toki nähtävissä on, että siirtyminen [blu-rayhyn] on paljon nopeampaa kuin mitä se oli aikanaan, kun dvd tuli markkinoille, Lepo sanoo. Dvd:hen siirtymistä viivytti hänen mukaansa aikoinaan sisällön aluksi huono saatavuus, mutta blu-rayn kohdalla tilanne on hänestä parempi.
Myös hajonneilla dvd-soittimilla on usein unohdettu vaikutuksensa markkinoilla.
- [Silloin] kannattaisi ilman muuta siirtyä blu-ray-soittimeen, sillä sehän on taaksepäin yhteensopiva.
































Kommentit (7)
Netistä saman leffan olisi voinut imuroida ilmaiseksi ja sitä pystyisi katsomaan millä tahansa tietokoneella.
Juuri näin.
Teräväpiirtomatsku lisääntyy ja telkkarimyynti kiihtyy jatkuvasti kun USAssa poistutaan analogitelkkarista 2009. Mitä tulee BluRay vs DVD kuvanlaatuun, niin suomessa telkkarien koot on keskimäärin niin pieniä (myös tauluTV:t) että eroa ei niistä välttämättä huomaa, mutta USAn markkinoilla ei juuri 42 tuumaista pienempiä ruutuja näe myytävän. Teräväpiirto myy!! varsinkin kun kaistanleveyttä ollaan rajoitettu StandardDefinition-lähetyksiltä rajusti ja laatu on sillä puolella ruokottoman huono, mikä sinällään kasvattaa eroa SD ja HD:n välillä. Suomen SD-kuvanlaatu on huippuhyvää verrattuna siihen kökköön mitä USAssa tuutataan tuhannen kanavan täydeltä. En huolestuisi BluRayn huonoista myyntiluvuista, koska sitä matskua saa lähes yhtä hyvällä laadulla muista lähteistä! Teräväpiirto on kuitenkin tätä päivää, toivottavasti suomessakin nähdään lähivuosina yhtä hyvin toteutettua HD:ta kuin USAssa nyt.