The Ground uskoo kopiosuojausten katoon (It-viikko)

The Ground uskoo kopiosuojausten katoon

Aleksi Moisio
The Ground uskoo kopiosuojausten katoon
Peisa esittelee levy-yhtiöiden kanssa tehtyä sopimusnivaskaa. Peisan mukaan pienen kaupan neuvottelut jättiläisten kanssa sujuvat toisinaan hieman kivuliaasti.
Vapaisiin tiedostotyyppeihin luottava nettimusiikkikauppa haluaisi nähdä enemmän erilaisia kauppapaikkoja Suomessa.
Aleksi Moisio
Aleksi Moisio
22.7.2008 14:01
Kommentit 0

– Ongelma on se, että nettimusiikkikaupan perustaminen on pirun kallista. Levy-yhtiöt eivät halua toimia minkään pikkuprojektin kanssa. Ne varmistavat omilla ennakoillaan, että tässä on oikeat rahat kyseessä.

Näin sanoo Antti Peisa, torstaina avattavan nettimusiikkikauppa The Groundin perustaja ja Levyvirasto-yhtiön toimitusjohtaja.

Peisa uskoo, että kymmenen vuoden päästä Suomessa tullaan näkemään enemmän pieniä ja pitkälle erikoistuneita nettimusiikkikauppoja.

Tähän kesään asti Suomessa toimivien kauppojen kirjo on kuitenkin pysynyt suhteellisen pienenä.

– Digimusiikkikauppaa, jossa isot levy-yhtiöt ovat mukana, on mahdotonta perustaa ilman satoja tuhansia euroja. 

Tietotekniikkayhtiö Applen iTunes Music Storen ja kännykkävalmistaja Nokian Musiikkikaupan lisäksi Suomessa on toiminut tukku InProdicon- ja SecuryCast-digimusiikkiyhtiöiden toteuttamia levykauppoja.

Kehitys Tekesin
turvin

Pieni ja erikoistunut oli myös myös Peisan edellinen projekti, netissä toiminut musiikkikauppa Levyvirasto. Se pursusi pienten ja kulttisuosiota nauttivien suomalaisartistien musiikkia.

Tekes-rahoituksen turvin kehitetyn The Groundin myötä Peisa astuu suurempiin saappaisiin.

Käynnistyessään kaupan katalogi sisältää yli 300 000 kappaletta. Niistä noin 10 000 on Levyviraston peruja.

Isoista levyjäteistä mukana on EMI, suomalaisista levy-yhtiöistä Fullsteam, Poko, Monsp, Texicalli, Rockadillo ja Backstage Alliance.

Peisan mukaan neuvotteluja käydään myös muiden isojen levy-yhtiöiden sekä digimusiikkijakelijoiden kanssa.

– Neuvottelu isojen levy-yhtiöiden kanssa ei ollut aina nautintoa, Peisa sanoo.

Levyjättien Suomen edustajilla ei usein ole päätäntävaltaa, vaan neuvottelut käydään suoraan New Yorkin tai Lontoon toimiston kanssa.

Tavoitteena on, että The Ground myy kymmeniä tuhansia kappaleita vuoden loppuun mennessä, toimitusjohtaja kertoo.

Kovin suurta määrää ihmisiä kauppa ei toistaiseksi työllistä. Palkkalistoilla ovat piipahtaneet lähinnä Peisan veljet ja satunnaiset freelancerit.

Hei, hei
drm

Tällä hetkellä The Groundin musiikki myydään pääsääntöisesti 256–320 kbit/s-laatuisina mp3-tiedostoina. Tulevaisuudessa on tarkoitus siirtyä tukemaan myös flac-tiedostoja.

Peisa sanoo ymmärtävänsä, että isot levy-yhtiöt halusivat kokeilla kopiosuojauksia. Yhtiöt istuvat tekijänoikeuksista koostuvan aarrearkun päällä. Siksi ne ovat varovaisia raottamaan arkkua auki.

– Mutta nyt kun Jenkeissä ollaan siirrytty kopiosuojaamattomiin tiedostoihin ja Suomessakin mennään siihen suuntaan, hidastelu turhauttaa.

Peisa ei usko, että kopiosuojausten ja drm-järjestelmien puuttuminen The Groundista ladattavista kappaleista tekee kaupasta ainutlaatuista.

Mp3- ja flac-tiedostojen kauppaan aikoo keskittyä myös elokuussa käynnistyvä nettimusiikkikauppa Equal Dreams.

Peisa uskoo lisäarvon syntyvän kaupan yhteisöllisistä ominaisuuksista, kuten yhtyeiden pisteytyksistä.

The Groundin käyttäjät voivat lukea kriitikoiden arvioita levyistä ja jakaa myös itse pisteitä musiikille. Pisteitä pääsee jakamaan, kun ostaa musiikkia kaupasta.

Jokaisella artistilla on myös oma sivunsa, joka pursuaa sosiaalisesta mediasta noudettua tietoja.

Ohjelmistopuolella The Ground luottaa avoimeen lähdekoodiin.

Nettimusiikkikauppa pyörii osCommerce-ohjelmiston, MySQL-tietokannan ja php-ohjelmointikielen varassa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863