Ruotsi, Viro ja Ranska ajoivat Suomen ohi iptv:ssä

Sari Gustafsson / Lehtikuva
Ruotsi, Viro ja Ranska ajoivat Suomen ohi iptv:ssä
Ip-televisio toimii jo Suomessa, mutta käyttäjämäärät ovat vähäisiä.
Tuoreiden EU-tilastojen mukaan Suomi on internetin kautta toimivassa ip-televisossa jälkijoukoissa. Maame ohi ovat muun muassa karauttaneet Ranska, Hollanti, Ruotsi ja Viro. Myös satelliittivastaanotto on heikoilla Suomessa.
Kalevi Nikulainen
21.7.2008 14:54
Kommentit 3

 Euroopassa määrällisesti eniten ip-television käyttäjiä on Ranskassa. Myös esimerkiksi Virossa ja Alankomaissa ip-television suhteellinen osuus on jo merkittävä. Useimmissa maissa iptv:n käyttö on kuitenkin toistaiseksi hyvin vähäistä, mutta nopeiden internet-yhteyksien yleistyessä myös iptv:n odotetaan yleistyvän.

Suomessa ip-tv:n osuus on Euroopan komission laskelmien mukaan 0,1 prosenttia, kun se on Hollannissa 7,0 prosenttia,  Ranskassa 6,5, Virossa 6,5 ja Ruotsissa 1,9 prosenttia.

Satelliittivastaanoton suosio on suuri Saksassa ja Iso-Britanniassa, mutta missään tarkastelussa mukana olevista maista se ei ole yleisin vastaanottotekniikka

Suomessa on satelliittivastaanoton osuus 6,8 prosenttia, kun vastaava prosenttiluku oli Saksassa 45, Britanniassa 35,5, Hollannissa 33,7, Ruotsissa 26,1 ja Ranskassa 21,4

Maanpäällisen TV-verkon välityksellä ohjelmia ensisijaisesti vastaanotetaan Tanskassa, Tsekin tasavallassa, Ranskassa,
Slovakiassa, Virossa, Iso-Britanniassa ja Suomessa.

Kaapelitelevisioverkko on yleisin vastaanottotekniikka Unkarissa, Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa.

Lisää Aiheesta
UutinenIp-tv vie hdtv:hen (30.5.2008 17:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Hölmölä taantuu. Aika pakata laukut.
Näkemiin ja kiitos kaloista
Huono 0
Suomalainen lainsäädäntö jarruttaa teknologiamme kehitystä ja sen käyttöönottoa. Jos Suomessa olisi lähdetty ajamaa jo 1990-luvun lopulla oikeita laajakaistayhteyksiä kotitaloihin niinkuin jossakinpäin Suomea tehtiin ja jätetty nämä dsl-tekniikat tukematta, olisi Suomi kuitutekniikan edelläkävijä. Olisimme voineet ohittaa tämän dvb-t -vaiheen kokonaan ja siirtyä oikeasti suoraan IPTV-lähetyksiin. IPTV-lähetysten lähettäminen on vain verkossa tehty niin hankalaksi lainsäädännöllä, että signaalia ei saakkaan jakaa siellä noin vain.

Suomessa on paljon osaamista tekniikassa ja voisimme kulkea tekniikan kärjessä kansantaloudellisestikin (kansantaloudellisesti tässä yhteydessä = tuhlaamatta kansalaisten varoja vääriin hankintoihin), mutta valtion päättäjät, TEOSTO yms tahovat ajavat voimakkaasti omia etujaan, mikä estää teknologiapohjaisen ja ajanmukaisten tekniikoiden hyödyntämisen yhteiskunnassa.
Karl Johan Heinz
Huono 0
Suomella menee huonosti...
Totta se on
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949