Ostopäätös verkossa, hankinta kivijalasta

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Ostopäätös verkossa, hankinta kivijalasta
78 prosenttia vastaajista oli ostanut verkosta tuotteen, joka oli jo aiemmin valittu esimerkiksi myymälässä.
Google selvitti Suomessa, miten kuluttajat tekevät ostopäätöksensä. Vastaajista 89 prosenttia hakee verkosta tietoa silloin, kun itse ostos tehdään verkon ulkopuolella, esimerkiksi myymälässä.
Tuomas Linnake
17.6.2008 12:48
Kommentit 0

Tutkimusyhtiö TNS:n helmikuussa tekemä tutkimus kertoo, että verkkoa käytettiin apuna erityisesti kalliimpien tuotteiden ja palveluiden kohdalla. Sellaisten verkon ulkopuolella tehtyjen ostosten, joiden valinnassa oli käytetty verkkoa apuna, keskihinta oli 973 euroa.

Mutta merkille pantavaa on, että ilman verkon apua ja fyysisesti ostettujen tuotteiden keskihinta oli sekin kuitenkin 244 euroa.

Tietoa haettiin useimmiten hakukoneilla, mutta myös valmistajien ja myyjien verkkosivut sekä hintavertailupalvelut olivat suosittuja.

Verkkotutkimus

Kaikkiaan 93 prosenttia vastaajista kertoi käyttäneensä verkkoa ostopäätöstensä tukena. Tuloksia lukiessa kannattaa kuitenkin huomioida, että tutkimus tehtiin verkossa. Siihen vastasi 1015 yli 13-vuotiasta suomalaista.

TNS Gallupin erillinen Online Shopping -tutkimus julkistettiin äskettäin. Sen mukaan verkon rooli ostopäätöksissä monissa tuoteryhmissä vahvistuu edelleen. Esimerkiksi kulutus- ja viihde-elektroniikan kohdalla ostopäätös tehdään jo verkossa, vaikka tuote ostetaankin verkon ulkopuolelta.

Lisää Aiheesta
UutinenHuuto.netistä ostetaan ahkerimmin (13.6.2008 13:39)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949