Tiskijukka vyörytti 150 julkaisematonta levyä eBay-myyntiin
IFPIn tietojen mukaan mies oli käyttänyt hyväkseen asemaansa saadakseen käsiinsä promootiolevyjä, ja hänen epäillään myyneen yli 150 vielä julkaisematonta levyä eBayn huutokaupassa.
Mikäli miestä vastaan nostetaan syyte, on kyseessä Iso-Britannian ensimmäinen tapaus, joka liittyy vielä julkaisemattomien levyjen myyntiin.
Miehen epäillään myyneen muun muiassa Foalsin, Delaysin, Grand Nationalin ja Kelly Rowlandin musiikkia.
IFPI korostaa, että musiikin ennenaikainen vuotaminen internetiin on merkittävä ongelma äänitealalle. Suositun artistin odotetun uutuuslevyn vuotaminen nettiin aiheuttaa äänituottajien kattojärjestön mukaan huomattavaa vahinkoa levyn lailliselle myynnille. Kaikki musiikki vuotaa nykyisin internetiin
viimeistään siinä vaiheessa, kun levy julkaistaan.
Ääniteala pyrkii minimoimaan erilaisin turvajärjestelyin ennenaikaiset vuodot. Samaan aikaan levy-yhtiöiden on kuitenkin markkinoitava tulevia julkaisuja. Tässä tarkoituksessa ne lähettävät promoo-tiokappaleita toimittajille, tiskijukille ja radioille. Promootiolevyissä on yleensä merkintä, joka kieltää niiden edelleen myynnin ja lataamisen Internetiin.
Suomessa divarissa
promootiolevyjä
Suomessa ei ole törmätty kotimaisissa julkaisuissa ennenaikaisiin nettivuotoihin. Sen sijaan promootiolevyjä on havaittu olevan myynnissä levydivareissa ennen niiden virallista julkaisua. Joissakin
levyissä on ollut päällä jopa ei myyntiin -tarra.
Suomalaisten kansainvälisten artistien nettivuodoilta ei ole vältytty. Nightwishin syyskuussa 2007 ilmestynyt Dark Passion Play albumi vuoti nettiin jo elokuussa. Vuodon takaa paljastui ranskalainen
musiikkitoimittaja.
Ilmiön ja ongelman seurauksena Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) on tällä viikolla lähettänyt suomalaisille radioasemille kirjeen.
- Haluamme informoida radioasemia ja niillä työskenteleviä alan pelisäännöistä. Onneksemme meillä ei ole mittavaa ongelmaa ja tarkoituksena on varmistaa, että niitä ei vastaisuudessakaan ilmene, toteaa TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.



































Kommentit (6)
Kai tiedät että sellaista joka on tilaamatta tullut postilaatikosta omalla nimellä, on omaisuuttasi? Mitään takaisinlähetysvelvollisuutta ei ole ellei ole erillistä, ihka oikeasti allekirjoitettua sopimusta. Vrt. takavuosina pyörineet "kirjakerhot".
Niinikään sellaisen esineen saa vapaasti myydä eteenpäin. Tekijänoikeuslakikaan ei tule tässä väliin, koska kysymys on legitiimin oikeudenhaltijan valmistamasta kappaleesta, eikä kappaleen valmistamisesta. Lähde on siis aivan totaalisen laillinen... vaikkakaan ei kenties tekijänoikeusteollisuuden rahastuspyrkimyksien mukainen.
Haastattelussa niin TTVK:n kuin IFPInkin edustajat sekoittavat promoalbumeiden nettiinvuotamisen iloisesti aitojen, alkuperäisten fyysisten kappaleiden edelleenmyyntiin. Edellinen kun ei vissiin ole laillista, mutta jälkimmäinen on: ja TTVK haluaa esiintyä Oikeuksien Puolustajana joka asiassa, asiavirheen ja asian sivusta puhumisenkin uhalla.
Näin se homma on \\\"yritys-kuluttaja\\\" sektorilla, mutta \\\"yrittäjä-yrittäjä\\\" sektorilla on toinen asia, jossa kuluttajansuojalailla ei ole mitään merkitystä ja osapuolten sopimuspuoli on yrityksien välillä hieman toisin kuin normi kuluttajan ja yrittäjän välillä.
Tässä tapauksessa kumpikin osapuoli on yrittäjiä, joten omistusoikeus ei todellakaan ole kuten voisi olettaa kuluttajan puolella olevan.
Ohjelmistopuolellakin on monia korkeimman oikeuden päätöksiä, jossa fyysisen median ostanut ei ole saanut omistusoikeutta, vaan ainoastaan rajatun käyttöoikeuden. Niin kuluttajien puolelta kuin yrityksienkin.
Tässä tapauksessa kumpikin osapuoli on yrittäjiä, joten omistusoikeus ei todellakaan ole kuten voisi olettaa kuluttajan puolella olevan.
Ohjelmistopuolellakin on monia korkeimman oikeuden päätöksiä, jossa fyysisen median ostanut ei ole saanut omistusoikeutta, vaan ainoastaan rajatun käyttöoikeuden. Niin kuluttajien puolelta kuin yrityksienkin.
Kuten sanoin, ellei erillistä sopimusta ole olemassa, mille hyvänsä taholle oikeaan osoitteeseen päätynyt tavara on lahja. Säilyttämis- tai palauttamisvelvollisuuttakaan ei ole. Siten TTVK:n sitaatti artikkelissa on asiaankuulumaton, koska itsessään promolevyjen myynnissä ei ole mitään laitonta tai edes hyvien tapojen vastaista.
Meneekö jakeluun?