Lindén: Laiha sopu tekijänoikeuksista lihavaa riitaa parempi

Vesa Moilanen/Lehtikuva
Lindén: Laiha sopu tekijänoikeuksista lihavaa riitaa parempi
Lindén tiedosti, että tekijänoikeuksien hallitseminen verkossa on monimutkaista.
Viestintäministeri Suvi Lindén kehotti tekijänoikeuksien omistajia ja hyödyntäjiä saman neuvottelupöydän ääreen tekijänoikeusjärjestö Teoston kesäseminaarissa.
Aleksi Moisio
11.6.2008 09:00
Kommentit 4

Viestintäministeri Suvi Lindén näkee luovat ammatit tärkeänä osana tietoyhteiskuntaa.

Tekijänoikeusjärjestö Teoston kesäseminaarissa puhunut Lindén korosti digitaalisen murroksen vaikuttavan niin sisältöihin kuin organisatioihinkin: laitevalmistajat kiinnostuvat entistä enemmän sisällöistä ja perinteiset sisältöfirmat muuttuvat monikanavaisiksi.

Muutokset aiheuttavatkin kitkää eri toimijoiden välille. Se on näkynyt ajoittain värikkäänä keskusteluna tekijänoikeuslainsäädännöstä.

– Oikeuksien lakkauttaminen tai anarkia eivät ole vaihtoehtoja, Lindén sanoi.

Ministeri muistutti, ettei yritysrakenteiden muutos vie pois tekijänoikeuksien pohjaa.

Suomalaisen keskustelun osapuolia Lindén patisteli saman pöydän ääreen – ennen kuin ratkaisun tekeminen karkaa pöydän ulkopuolelle.

– Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto juhlii 80-vuotista taivaltaan.

Järjestö maksaa tänä kesänä 15,8 miljoonaa euroa kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille. Teoston 19 000 oikeudenomistajasta tilityksiä saa noin 45 prosenttia.

Lisää Aiheesta
YrityksetTeosto
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
parempihan se on noin 3 miljoonaa rikollista kuin kaksi kettuuntunutta yritystä... sikäli mikäli laiha sopu nyt tarkoittaa tätä nykyistä järjestelmää (onko sopua ollenkaan?) ja iso riita sitten sitä että suututetaan teosto ja gramex ynnä muut mieltäylentävät laitokset. Varastaminen on väärin, mutta kopioiminen ei edelleenkään ole varastamista... montako miljoonaa mona lisa -kopiota esimerkiksi on myyty ja paljonko da vinci niistä on tienannut, kysynpä vain.
NoXiouS
Huono 0
noh, kertoopahan se jostakin "kyvyttömyydestä" että pyöreään pöytäänkin saaminen noin vuoden 1996...97 tietämillä tuotti jäärissäkin homeisia tuloksia. Ja lapsellisia ja kateellisia
poikansa polttelee kolmatta putkea punaisena...
Huono 0
Vastustatko tekijänoikeusmafiaa, olet anarkisti!!!
Vastustatko netin sensurointia, olet pedofiili!!!
SUVI-LOGIIKKAA
Huono 0
Vastustatko tekijänoikeusmafiaa, olet anarkisti!!!Vastustatko netin sensurointia, olet pedofiili!!!

Ei tuota oiken paremmin voi enää sanoa.

Offtopiccina... Autoilijat ovat muuten kärsineet vastaavasta ongelmasta jo pitkään. Kaaharin leiman saa otsaansa heti, jos ehdottaa aiheellistakin nopeurajoituksen nostoa.
MuuMuu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949