GSM Suomi lätkäisi tuloksen pöytään
Koko konsernin yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli syys-joulukuussa 6,7 miljoonaa euroa. Voitto verojen jälkeen GSM Suomi Oyj:n osalta, 1 066 000 euroa, oli 26 prosenttia liikevaihdosta.
Johtaja Jari Isola selittää tynkätilikautta:
- Se oli lakitekninen kysymys. Halusimme tilikauden päättyvän joulukuuhun, ja meillä oli vaihtoehtona ottaa kahdeksantoista kuukauden tilikausi tai sitten pätkätilikausi eteen. Valitsimme jälkimmäisen, koska olemme kumminkin tuore yritys, ja olemme menossa yritysmarkkinoille, joilla halutaan faktisia vahvistettuja lukua, kun meidän kanssa tehdään bisnestä.
Mutta todistavatko ensimmäiset neljä kuukautta vielä paljon mistään?
- Kyllä se antaa paremman käsityksen kuin se, että olisimme pysyneet kahdeksantoista kuukautta pimennossa. Meidän kannaltamme 18 kuukautta olisi [tosin] ollut parempi, olisimme voineet saada aika huiman tilinpäätöksen, Isola viittaa jo nyt saavutettuun liikevaihtoon.
GSM Suomi Oyj:n lisäksi konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ATK Suomi Oy ja Go Communications Oy.
Yrityksiä vokottelemaan lähialueille
GSM Suomi katsoo menestyksensä pohjaavan voip-tekniikan hyödyntämiseen. Lisäksi kohderyhmä, pk-sektorin yrittäjät, on operaattorin mukaan otettu nopeasti haltuun.
GSM Suomen liittymäasiakkaina on noin 20 000 kuluttajaa, ja yritysasiakkaita on vajaa neljätuhatta. 80 prosenttia liikevaihdosta tulee kuitenkin yrityksiltä.
Jari Isola odottaa liittymien määrän kasvavan kolmen vuoden aikana sataan tuhanteen. Yhtiön laajentumisvision mukaan vuoteen 2010 mennessä on Ruotsi, Norja ja Baltian maat "valloitettu".
Isolan mukaan GSM Suomi tavoittelee uusissa maissa käytännössä yritysasiakkaita. Kuluttajamarkkinoille ei Suomen ulkopuolella lähdetä, sillä GSM Suomessa on nähty, miten siinä voi käydä.
- Suomalaisilla yrityksillä on yllättävän paljon toimintaa [lähialueilla], ja menemme asiakkaidemme mukana. Tekniikkamme on rakennettu niin, että meidän ei tarvitse tehdä investointeja kyseisissä maissa, vaan pystymme samalla Suomen investoinnillamme hoitamaan yrityssegmentin puhelinliikennettä [uusillakin alueilla].
Kohta virtuaalioperaattoriksi
GSM Suomi toimii toistaiseksi palveluoperaattorina, mutta aikoo jo loppukesästä toimia virtuaalioperaattorin statuksella. Palveluoperaattori vuokraa televerkkopalveluja, kun virtuaalioperaattori vuokraa vain ilma-aikaa ja tarjoaa loppuasiakkaille omia ip-pohjaisia palveluitaan ja tuotteitaan.
GSM Suomi katsoo vuoden ensimmäisen kvartaalin näyttävän konsernin kannalta hyvältä. Koko vuodeksi budjetoitu 20 miljoonan liikevaihto on osoittautumassa liian pieneksi. Todennäköisempi arvio on 30 miljoonaa.



































Kommentit (8)
Miksi toimittaja kysyy "Mutta todistavatko ensimmäiset neljä kuukautta vielä paljon mistään? " Mitä yrityksen tarvitsee todistaa? Eikös yrityksen tarkoitus ole tuottaa voittoa omistajilleen, eikä todistella toimiaan medialle?
Se ompi mukavata, kun saa etupainotteisesti fyrkkaa, ja on hirveä kiire todistaa että voittoa on tety. 18kk saattaa olla jo ihan muuta.
Kerroin viestissäni, että GSM Suomi on sulkenut keskustelupalstansa, jossa asiakkaat valittivat virheellisistä laskuista ja puhelinten toimitusten viivästymisistä.
Oliko aihe niin arka, ettei siitä saisi julkisesti puhua?
Kyllä yrityksen toiminnan tulee kestää päivänvaloa ja toimintaa pitää saada arvosella vapaasti julkisuudessa niin kauan kuin pysytään totuudessa.