Paperintuhlaus voimissaan työpaikoilla

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Paperintuhlaus voimissaan työpaikoilla
Keskiverto toimistotyöntekijä tulostaa 31 sivua päivässä.
Suomessa osataan hillitä turhaa tulostamista varsin kehnosti, arvioi tulostinvalmistaja Lexmarkin Suomen maajohtaja.
Tuomas Linnake
21.5.2008 11:49
Kommentit 4

- [Turhaa tulostusta hillitään] hyvin huonosti. Tähän asiaan en kiinnitetä valtaosassa yrityksiä minkäänlaista huomiota. Esimerkiksi kolme neljännestä yrityksistä ei tiedä tulostus- tai kopiointimääristään mitään, eivätkä tiedä kustannuksia tai sitä, millä laitteilla [tulosteet] tehdään, maajohtaja Pekka Sinervo sanoo.

31 tulostetta työntekijää kohden

Lexmarkin ja Ipsoksen uusimmassa tutkimuksessa kysyttiin 5676 toimistotyöntekijältä kolmessatoista Euroopan maassa heidän tulostustapojaan, ja tuloksia verrattiin kahden vuoden takaiseen kuuden maan tutkimukseen.

Suomi ei kuulunut tutkimukseen, mutta esimerkiksi Ruotsi kylläkin. Lähes kaikki eurooppalaiset toimistotyöntekijät ovat huolissaan paperin kulutuksesta aiheutuvista kustannuksista ja ympäristövaikutuksista, mutta tulosteiden määrä on silti edelleen korkea. Hienoista vähennystä on tapahtunut joissakin maissa.

Tulostettujen sivujen keskimääräinen määrä päivässä per työntekijä on Euroopassa pudonnut kahden viime vuoden aikana, mutta vain hieman eli 31 tulosteeseen päivässä aiemmasta 34 tulosteesta. Mutta tuloksia vertailtaessa on muistettava aiemman tutkimuksen pienempi kattavuus.

Espanjassa määrä on korkein eli 41 ja Ruotsissa pienin, 22 tulostetta päivässä. Ruotsia pidetään muutenkin tutkimuksen vihreimpänä maana - kolmannes tutkimukseen osallistuneista arvioi Ruotsin ympäristötietoisimmaksi maaksi.

Lexmarkin mukaan jälleen kerran vaikuttaa siltä, että ympäristötietoisimpia maita ovat maat, joissa työntekijät ovat ankaria itseään kohtaan. Mutta Pekka Sinervo ei anna lähimainkaan puhtaita papereita Ruotsille tai muillekaan länsimaille.

- Koko läntisen Euroopan tai oikeastaan koko maapallon ongelma on se, että hyvin harvoissa yrityksissä tulostuksesta tiedetään yhtään mitään.

Tuhlauksesta ei oteta vastuuta

Työntekijät näyttävät tyypillisesti pitävän omaa paperin kulutustaan vähäisenä, mutta organisaationsa kokonaiskulutusta korkeana. Paperin kulutuksesta syytetään useammin muita kuin itseä.

Lupaavaa toisaalta on, että melkein kaksi kolmannesta eurooppalaisista toimistotyöntekijöistä uskoo voivansa vähentää tulostuksen määrä 30 prosentilla tuottavuuden kärsimättä.

Lexmarkin näkemyksen mukaan on tärkeää, että yritykset jatkavat paperin kulutuksen optimointia, jotta paperijätteen määrää saadaan vähennettyä. Vastaajien mukaan puolet yrityksistä on Euroopassa uudistanut tulostuskäytäntöjään vuonna 2007.

Mutta vaikka Lexmarkin "Tulosta vähemmän, säästä enemmän" -viestillä on ollut arviolta vaikutusta, ovat yritykset hitaita omaksumaan strategioita, jotka vähentävät jätteen määrää.

Ympäristöpolitiikat julki

Lexmark kannustaa työnantajia ja -tekijöitä pienentämään sekä kustannuksia että ympäristövaikutuksia kehottamalla yrityksiä esimerkiksi julkaisemaan ympäristöpolitiikkansa. Lisäksi työntekijöitä kannattaa valistaa ja heidän toiveitaan tulostuksen vähentämiseksi pitäisi tukea.

Kyselyt tehtiin puhelimitse sekä Internetin kautta viime vuoden lokakuun lopun ja marraskuun alun välisenä aikana. Lexmarkin mukaan mukana oli edustava joukko toimistotyöntekijöitä kustakin seuraavasta maasta: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Tanska.

Lisää Aiheesta
UutinenHP toivoo malttia tulostukseen (5.6.2008 10:28)
UutinenLexmark katkoo tulostuksen langat (29.5.2007 11:48)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Nolla tutkimus, bullshittia.Tulostintoimittajan tehtävä on kasvattaa toimittamillaan tulostimilla tuotettujen A4:en määrää. Muuten ei väri mene kaupaksi. Tulostintoimittajat tekevät tuloksensa kemianteollisuuden alalla - väreillä.
tiedän
Huono 6
Syyllistetään nyt sitten siitäkin. Teitpä - tai jätitpä tekemättä - mitä tahansa niin aina on syytä potea syyllisyyttä ilmastonmuutoksen edistämisestä.
-
Huono 4
Ilmasto muuttuu ilman ihmistäkin, joten turha stressata.
ilmastoija
Huono 2
Tulostinvalmistajat moittivat kuluttajia paperin haaskauksesta mutta myyvät tulostimia ja värikasetteja siten hinnoiteltuina että on halvempaa ostaa uusi tulostin kuin uusi kasetti. Super green!
Mielestäni suurempaa ekoterrorismia on myydä mustesuihkuja, jotka parin vuoden käytön jälkeen joutavat kaatopaikalle kirjoituspään kuivuttua, kuin se että keräyspisteellä on hieman enemmän paperijätettä.
Hauskaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949