Kuvaputki-tv kuoleman kourissa

Annika Lohi / TaSa / Lehtikuva
Kuvaputki-tv kuoleman kourissa
Kuvaputkitelevisioiden lopullinen kuolema on käsillä Suomessa, kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotek arvioi.
Tuomas Linnake
19.5.2008 12:38
Kommentit 15

Kodintekniikan alkuvuoden myyntiluvut paljastanut Kotek sanoo kuvaputkitelevisioiden tulleen tiensä päähän, ja Suomi on nyt siirtynyt 99 prosenttisesti taulu-tv-aikaan. Kun alkuvuonna taulutelevisioita myytiin 145 000 kappaletta, niin kuvaputkimalleja meni kaupaksi vain alle kaksituhatta.

- Kysynnän kasvu kohdistuu edelleen suurempiin kuvakokoihin ja 37" ja sitä suurempien laitteiden osuus tulee olemaan jo 30 prosenttia televisiokaupan arvosta ja 19 prosenttia kappalemäärästä, uskoo Kotekin viihde-elektroniikkavastaava Elina Yrjänheikki.

Vaikka digitelevisioon on vihdoin siirrytty myös kaapelitelevisiossa, ei Kotek pelkää romahdusta.

Digisiirtymien aiheuttama noste on kyllä siivittänyt digiboksi- ja televisiokauppaa vahvasti alkuvuonna, ja kovin kasvu tasoittunee vuoden muilla neljänneksillä, mutta toisaalta kesäajan televisiokauppaa tulee kuitenkin värittämään runsas urheilutarjonta, kuten jalkapallon EM-kisat sekä Pekingin olympialaiset, Kotek luottaa.

- Merkit viittaavat edelleen alan positiiviseen kehitykseen, joskin digibuumin mukanaan tuoma hype hieman laantuu kuluvan vuoden aikana, ennustaa Kotekin puheenjohtaja Timo Laatikainen tiedotteessa.

Videosoittimet hitti

Kotekin mukaan kodintekniikka-alan kauppa jatkui vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana pirteänä. Kaupan arvo oli 542 miljoonaa euroa, ja kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan oli neljätoista prosenttia. Kappalemääräistä kasvua kertyi viidenneksen verran, ja keskihinnoissa oli pientä neljän prosentin laskua.

Televisioiden ohella muita viihde-elektroniikan hittituotteita ovat alkuvuonna olleet navigaattorit ja mpeg4-soittimet. Navigaattoreiden kappalemääräinen myynti lähes tuplaantui ja samansuuntaista kehitystä voitaneen ennustaa alkavalle kevätsesongille. Liikkuvan kuvan katseluun tarkoitetut mpeg4-soittimet ovat jo ohittaneet kaupan arvossa mp3-musiikkisoittimet.

Suurten kodinkoneiden myynti muodostuu suurimmalta osin vanhojen laitteiden korvaamisesta uusilla, eikä myynnin volyymi ei juuri heilahtele, vaikka digitaalisten televisiolaitteiden uusiminen onkin ollut usean talouden päähankinta. Ryhmän kokonaisvolyymi säilyi edellisvuoden tasolla, ja myynti oli yli 105 miljoonaa euroa.

Kesä halutaan ikuistaa

Matkapuhelimissa alkuvuoden volyymikasvu oli yksitoista prosenttia, ja puhelimia myytiin lähes 440 000 kappaletta. Myydyistä puhelimista noin joka neljäs on niin kutsuttu älypuhelin. Erityisesti yritykset hankkivat yhä enemmän älypuhelimia käyttöönsä, jolloin ratkaisevassa asemassa ovat arviolta monipuoliset ohjelmistot, nopeat datayhteydet sekä tietoturva.
 
Digitaalikameramarkkina puolestaan kääntyi viime vuoden lopulla selvään kasvuun, joka on jatkunut koko alkuvuoden kiihdyttäen oletettavasti kesäsesongin alettua. Digikameroita myytiin alkuvuonna 95 000 kappaletta, ja myynti kasvoi viime vuodesta 21 prosenttia.
 
Kuluttajat päivittävät nyt aktiivisesti kamerakalustoaan järjestelmäkameroilla.
 
Pöytäkoneiden osuus enää viidennes

Kannettavien tietokoneiden kappalemääräinen kasvu on edelleen voimakasta, 27 prosenttia tammi-maaliskuussa. Samaan aikaan pöytäkoneiden osuus on laskenut viidennekseen tietokonehankinnoista, kun vuotta aikaisemmin noin joka kolmas hankittu tietokone oli vielä pöytämallinen.

- Tämän selittää kannettavien tietokoneiden teknisten ominaisuuksien kehittyminen vastaamaan monipuolisia käyttötarpeita muun muassa viihdepuolella, selittää Kotekin Jukka Isotalo.

Hänen mukaansa pääasiassa yksityiskäyttöön hankittavien tietokoneiden hintakehitys näyttää tasaantuneen viimeisten kolmen vuosineljänneksen aikana, ja kodin tietotekniikan kokonaisvolyymi kasvaa nyt tasaisesti eli yhdeksän prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Lisää Aiheesta
UutinenKodit väsähtivät digivekottimiin (14.5.2009 15:22)
UutinenSamsung: harva hinkuu nopeaa 3G:tä (13.6.2008 12:47)
UutinenHintarieha iski kodin elektroniikkaan (16.5.2008 08:52)
UutinenPeruspuhelin ei tyydytä (11.2.2008 10:30)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Kuvaputkitelevisioiden lopullinen kuolema on käsillä Suomessa, kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotek arvioi.
ITViikko
Huono 0
Niin, tässä näemmä tarkoitettiin uusien televisioiden myyntiä. Ymmärtääkseni suurin osa käytössä olevista televisioista on vielä useita vuosia kuvaputkitelevisioita.
Passiivinen katselija, joten telkkari ei kulu
Huono 1
Kummaa hommaa. Nuo taulutelkkarit kun eivät kuitenkaan sovellu televisiolähetysten katsomiseen kovinkaan hyvin. Kuva on usein huonompi kuin 70-luvulla.
Vieras
Huono 0
Nykyisiä digilähetyksiä jos katsoo, on kuva paljon parempi kunnon kuvaputkessa kuin missään lcd-telkussa. Huonossa lcd:ssä saattaa ilmetä hidasta ruudunpäivitystä (kuva ei liiku sulavasti), huonot katselukulmat, huono kontrasti (musta väri aivan harmaata) ja huono kuvan skaalaus suurempaan tarkkuuteen. Kannattaa hankkia LCD vain jos todella tarvitsee suurempaa resoluutiota televisiolta. Kuvaputkitelkkareita löytää pilkkahinnalla käytettynä. Huonona puolena on tosin se, että esim 32" telkkari painaa yli 60 kg.
Kekkonen_
Huono 0
Minä en kestä sitä että aina kehitetään asioita! Ennen oli paremmin! Kuvaputket oli tehty lasista ja miehet raudasta. Nykyään televisiostakin tulee vain ohjelmaa naisille. Minä haluan miesten välistä painia enemmän sekä tarinoita talvisodasta.

Digiaika on pilannut suomen nuorison kun kaikki vain hoituu nappia painamalla. Lisäksi ihmiset ovat alkaneet käyttää vesivessaa aivan kuin jotain arkipäivän esinettä ja suihkussakin lotrataan useammin kuin kerran kuukaudessa.

Eikö Helsingin herroille riitä mikään???
Kehitys seis!
Huono 0
Vai että oot kehitystä vastaan, miks sulla sitten on tietokone ? Ja eikös ihminen oo pohjimmiltaan mukavuuden haluinen joten iha hyvää et kaikki hoituu nappia painamalla. Painia saat jos ostat satelliittivastaanottimen peileinee, talvisotaa voi kattella kirjoista kirjastossa.
kehitys on hyvästä
Huono 0
jotkut eivät näemmä ymmärrä sarkasmia (Kehitys seis!:n postaus). ;)
sarkasmi
Huono 0
Onneksi löysin vielä 28 tuuman kuvaputkiTV:n. Loisto kuva, ei kuumene ja lepotilassa 1W. Dekadia parempi kuva kuin LCDssä tai plasmassa.
Mattilan Meeri
Huono 0
Itse ostin ensimmäisen telkkarini huuto.netistä männävuonna. On 20 tuumainen matkamalli, CRT tietysti. En muuten olisi ostanut, muttakun tuli ostettua huuto.netistä vhs-c videokamera 25 eurolla, niin onhan se nyt mukavampi katsella kuvauksia töllöttimestä.

Ei ole oikein jaksanut olla maksamassa niitä uusien laitteiden kehityskustannuksia, kun vanhenevaa käypää tavaraa saa murto-osalla uuden hinnasta. Sisällön arvoon ei tekniikalla ole merkitystä.
Veikko Humppa
Huono 0
Voihan sitä kertoa että kuvaputkitelkkarit eivät mene kaupaksi kun ei niitä saa ostettua juuri mistään. Jos kuvaputkitelkkareita olisi kaupan kodinkoneliikkeissä niin takuulla niitä myös ostettaisiin. Turha luullakkaan että jonkun ketjun kodinkonemyymälästä mitään kuvaputkitelkkaria löytää. Oli kyllä melkoisen hakemisen takana että sai ostettua 20 tuumasen putkitelkun kakaroille pelitelkkariksi kun entinen hajosi. Ei paljoa viitsi monta sataa maksavaa taulutelkkaria nuorison huoneeseen laittaa.
Kuvaputkitelkkarin metsästäjä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949