Filmiyhtiöt haluavat piraateilta kymmenen miljoonaa euroa

Äänitealaa edustavan Ifpin ja ruotsalaisten Antipiratbyrånin Pirate Baylle osoittamat miljoonavaatimukset alkoivat hetkessä näyttää varsin vaatimattomilta, kun amerikkalainen MPA esitteli torstaina oman laskelmansa.
Amerikkalaisten elokuvayhtiöiden mukaan Pirate Bayn neljä avainhenkilöä antavat toimillaan aiheen yhteensä noin 92 miljoonan kruunun eli noin kymmenen miljoonan euron korvausvaatimukseen, kertoo ruotsalainen media-alan ammattilehti Resumé.
Erityistä huomiota MPA:n vaatimuksessa herättää sen kapea pohja, sillä huikeaan loppusummaan on päädytty laskemalla yhteensä vain neljän elokuvan ja Prison Break -televisiosarjan (ensimmäinen tuotantokausi) luvattomasta levityksestä aiheutunut haitta.
Verkkomedia E24:n mukaan elokuvateollisuus ottaa laskelmissaan kantaa myös Pirate Bayn toiminnan kaupalliseen luonteeseen mainiten, että sivuston toimintaan liittyy mainonnasta saatuja tuloja.
MPA:n jättivaatimuksen myötä Pirate Baylta vaadittujen korvausten loppusumma ponnahti torstaina jo 12,4 miljoonan euron tuntumaan.































