NPD: blu-ray ei innosta
Blu-ray-soitinten myynti itse asiassa lähinnä väheni Yhdysvalloissa alkuvuonna, tutkimusyhtiö NPD:n luvuista selviää. Helmikuussa kauppa aleni peräti 40 prosenttia tammikuusta, kun taas maaliskuussa myynti kohosi vain kaksi prosenttia helmikuusta.
Luvuissa ovat mukana vain itsenäiset blu-ray-soittimet, ei esimerkiksi kolmos-Pleikkaria.
Perus-dvd riittää
Johtaja Ross Rubin NPD Groupista sanoi, että viime vuoden lopulla valtaosa tutkituista kuluttajista ei ollut kiinnostunut uuden sukupolven soittimista, koska vanha dvd-soitin toimii edelleen hyvin. Lisäksi uutuussoittimet olivat liian kalliita.
- Jälleenmyyntilukujen perusteella on selvää, että nämä kuluttajien tuntemukset pitävät edelleen paikkansa, Rubin totesi.
Sonyn tukema blu-ray otti lopullisen voiton Toshiban ajamasta hd-dvd:stä helmikuussa. Valmistajat selittävät blu-rayn huonoa myyntiä sillä, että ne eivät olleet valmistautuneet formaattisodan äkilliseen päätökseen ja sen aiheuttamaan kysynnän kasvuun.
































Kommentit (12)
Jos tuota selitystä olisi uskominen niin valmistajat eivät itsekään uskoneet myyntimenestykseen ja siksi laittaneet vähemmän tavaraa tuotantoon.
Taitaa kohta käydä vähän niin kuin HD Audiolevylle (vai mikä vttu se oli). Liikaa Sonyn DRM:ää ja liian hyvä kuva DVD -levyllä siihen että maksaisi paljon ylimääräisträ siitä ettei saa edes iPod:iin ripattua elokuvaa jos haluaa matkalla katsoa.
Minulla on euroopan lennoilla omat elokuvat mukana, joten minä pysyn DVD:ssä. Pitäköön tunkkinsa.