Lääkettä Suomen tietoyhteiskunnalle

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Lääkettä Suomen tietoyhteiskunnalle
Neuvottelukunta kokoontui Suvi Lindénin johdolla.
Suomen tietoyhteiskuntakehityksen horjumisesta on saatu riittävästi todisteita muun muassa erilaisten kansainvälisten vertailujen kautta. Nyt arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on julkaissut toimintaohjelmansa, jolla tilannetta pyritään paikkaamaan.
Tuomas Linnake
25.4.2008 14:23
Kommentit 18

Viestintäministeri Suvi Lindénin johdolla kokoontunut arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta julkisti toimintaohjelmansa (pdf), jonka se hyväksyi jo tammikuussa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ohjelma on kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tiekartta ja siinä esitellään keskeisimmät toimenpiteet tietoyhteiskuntastrategian toimeenpanemiseksi.

Käytännössä hallituskaudella puututaan luotettavien ja käyttäjäystävällisten sähköisten palveluiden toteuttamiseen, laajakaistanopeuksien nostamiseen sekä helppokäyttöisten tunnistamismenetelmien kehittämiseen. Lisäksi hitaasti edennyttä sähköisen laskutuksen käyttöönottoa vauhditetaan.

- Konkreettisilla toimilla halutaan saada aikaan selkeitä harppauksia suomalaisessa tietoyhteiskuntakehityksessä. Kansainväliset selvitykset osoittavat selvästi, että Suomi on muuten jäämässä keskikastiin globaalien tietoyhteiskuntien joukossa, ministeri Lindén painotti ministeriön mukaan.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi tylyn arvion Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä äskettäin. Virasto muun muassa huomautti, että valtion pyrkimykset saattaa kansalaiset nopeiden tietoliikenneyhteyksien piiriin ovat jääneet pitkälti paikallisen aktiivisuuden varaan ilman valtakunnallista koordinointia.

Hyötyjä luvataan kaikille

- Tavoitteena on, että tietoyhteiskunnan kehittämiseksi tehtävä työ hyödyttää kaikkia kansalaisia ja tuo helpotusta myös yritysten ja julkishallinnon arkeen, ministeri Lindén korosti.

Yrityksiä palvelevasta työstä käy esimerkiksi aiottu ja kiistelty muutos sähköisen viestinnän tietosuojalakiin. Hallitus esitti lain täydentämistä torstaina, ja liikenne- ja viestintäministeriön mukaan lakimuutos tukee hallituksen tavoitetta edistää yritysten luottamusta arjen tietoyhteiskunnan palveluihin.

Konkreettisiksi esimerkeiksi tieto- ja viestintäteknologian tuomista arkipäivän hyödyistä ministeri Lindén nosti terveydenhuollon sähköiset palvelut sekä uudenlaiset sähköiset asiointitavat hallinnon kanssa.

Lindénin mukaan sähköisen potilaskertomuksen ja sähköisen reseptin käyttöönotolla voidaan parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua. Lisäksi niillä voidaan lisätä terveydenhuollon kustannustehokkuutta.

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan alla toimii myös Lasten ja nuorten mediafoorumi, joka etsii ratkaisuja internetin haittoihin kuten lapsipornoon. Foorumin koostumusta on arvosteltu yksipuoliseksi.

Lisää Aiheesta
UutinenMinisteriö tuuppaa e-laskua (29.4.2008 08:52)
UutinenSuomi putosi it-puusta (22.4.2008 15:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Suomen tietoyhteiskuntakehityksen horjumisesta on saatu riittävästi todisteita muun muassa erilaisten kansainvälisten vertailujen kautta. Nyt arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on julkaissut toimintaohjelmansa, jolla tilannetta pyritään paikkaamaan.
ITViikko
Huono 0
Naurettavaa tämä roadmapin suomentaminen "tiekartaksi" kun sen voisi sanoa olevan yksinkertaisesti "suunnitelma." Meillä on nyt siis uusi tietoyhteiskunnan kehittämisen etenemissuunnitelma eikä mikään hemmetin tiekartta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on ottanut Suomen kehitykseen tylyn kannan ja on oikeassa. Lukijan harmistus onkin suuri kun ei tästä Lindenin sanahelinästä tunnu löytyvän mitään aiempaa parempaa otetta. Ohjelma tuskin johtaa nykyistä nopeampaan kehitykseen.
Anton
Huono 0
Eroa nyt jo Linden ennenkuin taannutat Suomen Bostwanan tasolle!
Keine DRM
Huono 0
"..joka etsii ratkaisuja internetin haittoihin kuten lapsipornoon."

Hm, eikä vieläkään ole aika puuttua itse lapsipornon tuotantoon ja saada tämä järkyttävä rikollisuus ja hyväksikäyttö kitkettyä? Edelleenkään sensuuri ei poista itse ongelmaa, sen on ilmeisesti koko kansa ymmärtänyt, poislukien valtion päättävät elimet. Sanahelinää todellakin. Uskon vasta kun näen toteuttamista.
Väsynyt mies.
Huono 0
Olen aivan varma että lapsipornosta tulee samanlainen ilmiö kuin terrorismistakin. Terrorismilla ja lapsipornolla voidaan perustella ihan mitä vaan.
Pornoa ja terrorismia
Huono 0
Sähköinen asiointi on ihan kivaa, mutta ei mitenkään käytä internetin perimmäistä olemusta, eli monisuuntaista verkottumista, hyväkseen. Se on vain sen viraston tai laitoksen luukun ja lomakkeen siirtämistä verkkoon. Kätevää, mutta ei mitenkään mullistavaa.

Maailman tietoyhteiskuntien kärkijoukkoa lähemmäksi päästäis esimerkiksi yhteisellä keskustelufoorumilla poliitikkojen ja kansalaisten kesken, sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla, niin lakiehdotuksista kuin paikallispoliittisista päätöksistä niiden valmisteluvaiheessa.

Eli hyödynnettäis tehokkaammin sitä tietotaitoa jota kansalta löytyy, sen sijaan että kuunnellaan yksipuolisesti suurteollisuuden lobbareita, tai vanhan median juttuja.
Wisdom of the crowds
Huono 0
Tässä uutisessa luvataan tehdä jotain mutta en voi mitenkään luottaa nykyisiin päättäjiin viimeaikaisten päätösten valossa. Kyllähän sen näkee jo näistäkin kannanotoista; pyrimme parantamaan tietoyhteiskuntaa sensuurin, urkkimisen ja korruptioelimen avulla. Ei tarvitse olla ennustaja huomatakseen, että meillä on epäpäteviä päättäjiä, jotka rapauttavat tietoyhteiskunnan kehityksen tietämättömyytensä takia.

Miten kukaan järkevä ihminen voi kehua epäonnistunutta ja epätarkkaa sensuuria, joka helpottaa pedofiilien työtä, kuluttaa miljoonittain rahaa ja joka on todettu toimimattomaksi? Miten kukaan voi kehua foorumia, joka päättää sensuurin suunnasta, kun siihen kuuluu mediataloja ja TTVK:n lobbari. Miten kukaan voi kehua urkkimista, jonka tuoma hyöty on olematon? Huonosti tässä menee ja jos päätökset eivät parane, niin peli hävitään varmasti.
Kivi
Huono 0
Kivaa hölynpölyä (Lindénin suusta) jälleen, ilman ensimmäistäkään olennaista asiaa. Tietoyhteiskunta on oikeasti hieman muutakin kuin lueteltuja asioita. Tai no, ehkä vain enimmäkseen :-D
Peelo
Huono 0
Politiikassa on ongelmana se että asiantuntevaa ministeriä etenkin tässä asiassa ei tahdo löytyä vanhanaikaisesta eduskunnasta.

Liikenneministeriksi tarvittaisiin ihan oika nörtti, joka ymmärtää asian... ja jättäisi samalla tämän marginaali lapsipornon sikseen.
DC
Huono 0
Tämä julkisuuteen heitetty "suunnitelma" näyttää olevan lista asioista, jotka muutenkin tapahtuisivat. Niin oli viime kerrallakin ja mikään ei näytä muuttuneen tässä tietoyhteiskuntahömpötyksessä.
Mikä muuttuu?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949