Yritykset pohtivat korvauksia Sampo Pankin sotkusta

Yritykset pohtivat korvauksia Sampo Pankin sotkusta
Pitkittynyt Sampo Pankin sotku on viivästyttänyt jo palkkojen maksua ja teettänyt pörssiyhtiöille lisätyötä kiireiseen välitilinpäätösaikaan. Moni suurasiakas pohtiikin korvausten hakemista.

Risto Pennanen
15.4.2008 08:10
Kommentit 0

Monelle pörssiyritykselle Sampo Pankin ongelmat tulevat huonoon aikaan.

– Tästä on tullut lisätyötä juuri, kun olemme tekemässä välitilinpäätöstä. Toki julkaisemme välitilinpäätöksen, mutta on meille tullut harmillista työtä, kun on muutenkin kovasti kiireitä, sanoo Neste Oilin talous- ja rahoitusjohtaja Petri Pentti.

Suuretkaan yritykset eivät ole pystyneet väistämään Sampo-sotkua sen avulla, että yrityksillä on tilit useissa pankeissa. Esimerkiksi asiakkailleen lähettämissään laskuissa valtaosalla yrityksistä on monen pankin yhteystiedot.

– Tuskin kukaan on etukäteen ohjastanut asiakkaitaan maksamaan muualle kuin Sampo Pankkiin, Pentti naurahtaa.

Yritykset ovat kohdanneet monenlaisia ongelmia kuten puutteellisia viitetietoja, epätietoisuutta saldosta ja vääriä arvopäiviä.

Yritysten tilanne vaihtelee kovasti sen mukaan, onko Sampo pääpankki vai ei. Mutta harmilta ovat välttyneet varmimmin lähinnä ne, joilla Sammossa ei ole tiliä ollenkaan.

Esimerkiksi Finnair ei saanut konsernitilisaldoja useisiin päiviin. Nyt tiedot tulevat, mutta vanhoja sotkuja pitää yhä selvitellä.

– Vanhoja epäselvyyksiä pitää selvitellä käsityönä, joten ei tilanne ole vieläkään täysin selvä, sanoo Finnairin talousjohtaja Lasse Heinonen.

Sammon ongelmat näyttävät aiheuttaneen suurasiakkaille lähinnä lisää työtä, mutta ei kuitenkaan dramaattisia katastrofeja.

Kipeimmin ongelmat ovat koskettaneet työntekijöitä, jotka eivät ole saaneet palkkojaan ajoissa. Helsingin kaupungilla tällaisia tapauksia on joitakin kymmeniä, mikä on pieni osuus kokonaisuudesta.

– Mutta sekin on liikaa. Jos palkansaaja ei saa palkkaa, on sitä pidettävä vakavana. Emme me voi pankin asiakkaana hyväksyä sellaista, sanoo Helsingin kaupungin rahoitusjohtaja Tapio Korhonen.

Kaupunki ei voi paljoakaan auttaa, jos palkka lähtee työntekijälle kaupungilta, mutta juuttuu pankkiin. Palkkakatkojen lisäksi Helsinki on kohdannut monia samoja ongelmia kuin yrityksetkin.

Ainakaan Korhonen ei ole kuullut, että ongelmat olisivat nyt loppuneet. Helsinki aikoo kriisin ratkettua koota yhteen, millaista vahinkoa pankkiongelmista on tullut eri virastoille.

– Sen jälkeen alamme neuvotella Sammon kanssa, mitä tehdään, sanoo Korhonen viitaten mahdollisiin vahingonkorvauksiin.

Myös yrityskentällä korvausten hakemista pidetään hyvin mahdollisena, vaikka yritykset eivät ole laskeneet sotkun kustannuksia asioiden ollessa vielä kesken.

Esimerkiksi Keskolla korvausten hakeminen on auki, mutta yleinen käytäntö vahinkojen suhteen toki on olemassa.

– Jos yrityksellemme tulee toisen aiheuttamia kustannuksia, käännymme kyllä yleensä aiheuttajan puoleen, muotoilee Keskon rahoitusjohtaja Heikki Ala-Seppälä.

Ala-Seppälä arvioi, että Keskoa suurempia ongelmia ovat kärsineet sellaiset K-ryhmän kauppiaat, joilla Sampo on selkeä pääpankki.

– Silloin tilitykset myöhästyvät, koska rahat liikkuvat hitaasti. Meidän data viittaa, että tällaista vahinkoa on täytynyt tapahtua, sanoo Ala-Seppälä.

Valtion maksuliikennettä ongelmat eivät ole sotkeneet, koska Sampo ei ole Valtiokonttorin pääpankki.

– Eivät yksittäisen pankin ongelmat muutenkaan kaataisi maksuliikennettämme, koska meillä on varajärjestelmä, sanoo Valtiokonttorin toimialajohtaja Teppo Koivisto.

Lisää Aiheesta
UutinenSampo Pankki valmis korvauksiin (15.04. 08:10)
UutinenOP:llakin omat it-ongelmansa (11.4.2008 16:58)
UutinenDanske Bankin piuhat poikki (9.4.2008 16:41)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949