MySpacen musiikkipalvelusta odotetaan iTunesin tappajaa

MySpacen musiikkipalvelusta odotetaan iTunesin tappajaa
Rupert Murdoch ja Steve Jobs taistelevat digitaalisen musiikin herruudesta.
Yhteisösivusto MySpacen musiikkipalvelusta toivotaan haastajaa Applen iTunes -musiikkikaupalle.
Aleksi Moisio
4.4.2008 11:06
Kommentit 0

Rupert Murdochin News Corporationin omistama yhteisösivusto MySpace kertoi uusista suunnitelmistaan digitaalisen musiikin saralla.

Ilmoitus koski uutta musiikkipalvelua, jonka MySpace laukaisee yhdessä suurten levy-yhtiöiden kanssa.

MySpace Music -nimisen palvelun on tulkittu olevan suurten levy-yhtiöiden yritys pistää kapuloita rattaisiin digitaalisen musiikin valta-asemaa pitävälle Applen iTunes-musiikkikaupalle.

Palvelu avataan vähitellen myöhemmin tänä vuonna.

Uutistoimisto Reutersin mukaan palvelu tulee toimimaan uuden yhtiön suojissa.

MySpace Music on kuitenkin tarkoitus integroida tiukasti suosittuun yhteisösivustoon, jolla on vahva asema erityisesti Yhdysvalloissa.

Palvelun kautta on mahdollista kuunnella kappaleita netistä tai hakea niitä omalle koneelle mp3-muodossa.

MySpace Musicista on myös mahdollista ostaa konserttilippuja, soittoääniä ja fanituotteita.

MySpacella on sopimus kolmen suurimman levy-yhtiön eli Universalin, Warnerin ja Sony BMG:n kanssa. Ne tulevat myös osakkaiksi perustettavaan yhtiöön.

Suurista levy-yhtiöistä ainoastaan EMI jättäytyy ainakin aluksi palvelun ulkopuolelle. Mutta myös EMI:n on huhuttu käyvän neuvotteluja MySpacen kanssa.

Lisää Aiheesta
UutinenSony Ericsson avasi musiikkikaupan (25.8.2008 10:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949