Pirate Baylta halutaan taas huimia summia

Pirate Baylta halutaan taas huimia summia
Pirate Bayta pommitetaan nyt kovin korvausvaatimuksin ainakin kolmesta suunnasta.
Tukholma - Syyttäjän esittämä vaatimus 1,2 miljoonasta kruunusta on vain pieni alkusoitto Pirate Bayta odottavassa oikeudenkäynnissä. Äänitealan edunvalvojat valmistelevat parhaillaan huimia korvausvaatimuksia. Yksittäisten artistien taholtahan vastaavia on jo kuultukin.
Mika Lahdensivu
31.3.2008 17:09
Kommentit 0

Pirate Bayta odottavat jälleet huimat korvausvaatimukset, kertoo Computer Sweden. Lehden mukaan äänitealan edunvalvojien oli määrä jättää vahingonkorvausvaatimuksensa oikeuteen maanantaina, mutta vain Ifpi on saanut vaatimuksensa valmiiksi määräajassa. MPA ja Antipiratbyrån ovat pyytäneet työhön kuukauden lisäaikaa.

Toistaiseksi edes Ifpi ei ole halukas kertomaan vahingonkorvausvaatimuksensa tarkkaa loppusummaa. Toimitusjohtaja Lars Gustafssonin mukaan kyse tosin on "ennemminkin miljoonista kuin sadoistatuhansista kruunuista".

Ifpin korvausvaatimuksen kerrotaan perustuvan vain aineistoon, johon syytteessä viitataan. Myöhemmin kyseeseen voi lehden saamien tietojen mukaan tulla Pirate Bayn toiminta koko laajuudessaan.

MPAn ja Antipiratbyrånin edustajat eivät tässä vaiheessa halua kommentoida valmisteilla olevia korvausvaatimuksiaan. MPAn edustaja tosin mainitsee, että kyse tulee olemaan "melko suuresta summasta".

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Tutustu Digitodayn Absolut-blogiin

Helmikuussa omista korvausvaatimuksistaan kertoivat yksittäiset artistit, kuten Prince ja Village People. Artistit aikovat esittää vaatimuksensa erillisessä oikeudenkäynnissä.

Omine vaatimuksineen saattaa Pirate Bayta lähestyä tuonnempana myös verottaja, joka tutkii parhaillaan verkkopalvelun rahaliikennettä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949