Pelalle 50 000 euron avustus nettityöhön

Kalle Parkkinen/Lehtikuva
Pelalle 50 000 euron avustus nettityöhön
Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt 100 000 euroa valtionavustusta viestintäalan eri yhteisöille. Pelalle myönnettiin puolet koko rahamäärästä.
Tuomas Linnake
26.3.2008 16:08
Kommentit 10

Pelastakaa Lapset ry:lle myönnettiin suurin summa, 50 000 euroa, nettiturvallisuustoimintojen rahoitukseen osana EU:n Safer Internet Plus -ohjelmaa. Pelan pääsihteeriä ei tavoitettu, jotta rahojen tarkemmasta käytöstä olisi voitu kysyä.

Internetin lapsipornosivujen estämisen saralla Pelastakaa Lapset on aiemmin ilmoittautunut pakottavan lainsäädännön kannattajaksi, "mikäli operaattoreiden vapaaehtoiseen toimintaan perustuva sivujen sulkeminen osoittautuu huonosti toimivaksi".

Kaikki ministeriön nyt myöntämät avustukset käytetään hankkeisiin, joilla pyritään edistämään tietoyhteiskunnan palvelujen turvallista käyttöä ja itsesäätelyä sekä kansalaisten viestintävalmiuksia.

Mannerheimin Lastensuojeluliitolle lohkaistiin 21 500 euroa internetin neuvonta- ja tukipalvelu Helplinen käynnistämisen avuksi.

Kuurojen Liitto ry saa 13 000 euroa järjestääkseen kursseja viittomakielisen yhdistysnetin tiedon tuottamisesta ja verkon käyttämisestä.

Teleforum ry sai 8500 euron avustuksen lisämaksullisia palveluja koskevan tietopaketin tekoon.

Viestintäleirien järjestämiseen myönnettiin Elokuva- ja videoyhdistys Kainuun ELVI ry:lle 3000 euroa ja Meri-Lapin viestintäkasvatusseuralle toinen mokoma, tiedote kertoo.

Larsmo När-TV rf:lle myönnettiin 1000 euroa mediakoulutukseen kouluissa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt 100 000 euroa valtionavustusta viestintäalan eri yhteisöille. Pelalle myönnettiin puolet koko rahamäärästä.
ITViikko
Huono 0
Todella loistavaa. Turhia uhkakuvia ja ongelmien piilottamista kannattava yhdistys saa 50% koko rahasummasta. Naurettavaa että mikään valtalehti ei kyseenalaista tätä. Miksi he eivät tee juttua jossa lukee suurin kirjaimin miten PeLa haluaa vaan piilottaa lapsiporno-ongelman ja näin vaikeuttaa syyllisten ja uhrien löytämistä? Enpä haluaisi että moinen järjestö olisi lapsiani pelastamassa.
Naurettavaa
Huono 0
Keitäs siinä liikenne- ja viestintäministeriön turvallisen nettikäytön komiteassa taas istuikaan? Etteikö olisi ollut PeLan edustaja sattumoisin mukana mainitsemassa että raha olisi kivaa.
Ei rahaa asioista pihalla oleville kauhistelijoille
Huono 0
Jos näin oli, jääväsikohän ko. henkilö itsensä päätöstä tehtäessä...
Oliko päätös laillinen?
Huono 0
Linden taas myöntää tukiaisia kavereilleen. Ei tällä kertaa sattunut sukulaisia olemaan rahan tarpeessa?
"Kiitos kun tuette sensuurihankkeitani, tuossa olis vähän tukiaisia!"
Nyt alkaa riittää
Huono 0
Je.org on myös blogannut Pelastakaa Lapset järjestön rahavirroista aiemmin:
http://je.org/id/internet/sensuuri/1205273072772595.html
Valtio avuksi kun ei muu auta
Huono 0
mäki osaan jauhaa paskaa. saanx 50 donaa, plz?
heiii!!!
Huono 0
Mites tällanen järjestö kun "Pelastakaa P3310t!" - auttais kaikkia nuoria ja vanhoja, ministereitä ja taviksia, jotka eksyvät väärille sivuille ja jäävät siitä kiinni.
Meich
Huono 0
Tsekkasin tuon "Safe Internet Plus"-hommelin, jota varten PeLa sai rahat. Ohjelman myötä on tarkoitus suojella lapsia internetin haitoilta 1) ilmiantopuhelimilla, 2)valistuksella, 3) sensuuriteknologioilla, ja 4) lobbaamalla lainsäädäntöä.

Kankkulan kaivoon ja kaiken maailman pseudoprojekteihin tässä valtion rahaa lykätään. Tuolla PeLan rahalla olis isaanut valmistettua aika hyvät "turvallinen internet"-opetuspaketit kouluihin ja vanhemmille...
Mitä PeLa saa rahoilla aikaan?
Huono 0
Internetin lapsipornosivujen estämisen saralla Pelastakaa Lapset on aiemmin ilmoittautunut pakottavan lainsäädännön kannattajaksi, "mikäli operaattoreiden vapaaehtoiseen toimintaan perustuva sivujen sulkeminen osoittautuu huonosti toimivaksi".

Ei se pakko tee siitä sen paremmin toimivaa. Jokohan joku tekisi adressin koskien tuota huuhaajärjestöä.
JK
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949