HS: 100 000 kaapelikotia vailla digiboksia
Finnpanel arvioi tiistain Helsingin Sanomille suuntaa antavasti, että Suomessa olisi vielä yli sata tuhatta kaapelitaloutta vailla digiboksia. Ja kaapelikodeissahan analogiset lähetykset loppuvat siis nyt kuun vaihteessa, operaattorista riippuen perjantain ja maanantain välisenä aikana.
Virallista tutkimustietoa viime hetken tilanteesta ei ole. Ostoryntäys on kuitenkin eri laitekauppiaiden hiljattaisen arvion mukaan selvästikin suurempi kuin antennikotien siirtyessä digiaikaan elokuun lopussa.
Vaarana onkin, että matti myöhäinen voi ensi alkuun jäädä vaille haluamaansa sovitinta tai digitelevisiota. Sen verran myöhään ollaan tällä kertaa liikkeellä.
Viime vuonna tv-lupia irtisanottiin 32 000 kappaletta vedoten television digitalisointiin. Kaapelikodeilta puuttuu monessa tapauksessa ainakin yksi kannustin, jolla antennikoteja houkuteltiin siirtymään: kuvanlaatu ei välttämättä sanottavasti parane digitaalisuuden myötä.

































Kommentit (27)
Vein viime viikolla perusboksin vanhemmalle pariskunnalle, jotka eivät itse olisi hankkineet sitä "turhanpäiväistä kapinetta". Luulivat muuten että analogisille kanaville on vieläkin tulossa jatkoaikaa.
Opetettuani boksin käytön ja kyseltyäni jälkeenpäin kokemuksia ovat olleet pelkästään tyytyväisiä kuvanlaadun parantumiseen (kaapeliverkossa oleva talous) ja ominaisuuksien lisääntymiseen (guideen).
Mitä sitten???
Mutta ei..
Minun mielestäni TV-lupa pitäisi periä kokonaan verovaroista.
Itsellä perhe jyräsi päätökseni 3-1 ja halusi lisäksi tuon mainostv-paketin iltojen lievennykseksi.
Hommasin perusboksin ja laskeskelin ensi vuoden tv-menoiksi noin viisisataa euroa (tv-lupa+perusboksi+maksu-tv+sähköt+yms.). Saatte vapaasi pitää hulluna ja olen siinä samaa mieltä - varsinkaan kun useimpina päivinä telkkarista katsotaan pelkkä pikkukakkonen.