Netti- ja mobiili-tv mullistavat hitaasti
Raportissa pohdittiin Suomen televisiomarkkinoiden tulevaisuutta. Mobiilitelevision ei odoteta moneen vuoteen yleistyvän kaiken kansan välineeksi, koska tekniikkaa puuttuu vielä ja lisäksi mobiilikäyttöön sopivat ohjelmat ovat harvassa.
- Näyttäisi siltä, että tavanomaiset ohjelmat eivät oikein tunnu ihmisiä [kännykässä] kiinnostavan, viestintäneuvos Ismo Kosonen arvioi. Mutta esimerkiksi urheilutapahtumien parhaat palat voisivat olla jo toinen juttu.
- Näyttää siltä, että mobiili vaatii mediana oman editointinsa, eikä se toimi sellaisenaan.
Ministeriön raportin mukaan antennijakelun asema on Suomessa huomattavan vahva, koska se on ainoa keino saavuttaa todellinen valtakunnallinen kattavuus. Sen sijaan satelliittijakelu on vaatimatonta, ja kaapelijakelu puolestaan paikallista sekä omistuksellisesti jakautunutta.
Teräväpiirto-tv (hdtv) saattaa tulevaisuudessa muuttaa asetelmaa jonkin verran, jos vapaasti etenevillä radioaalloilla ei kuljeteta hd-tasoista kuvaa.
Teräväpiirtoisesta televisiosta on viime päivinä keskusteltu Ylen Mikael Jungnerin ja tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen voimin. Jungner ei pitäisi mitään kiirettä hdtv:hen siirtymisessä, kun taas Järvinen pitää viivyttelytaktiikkaa kansallisena uhkana.
Maksukanavat sen sijaan rynnistävät, raportissa uskotaan. On mahdollista, että tulevaisuudessa suuri osa houkuttelevimmasta ohjelmistosta on maksukanavilla ja katseleminen on suhteellisen kallista.
Raportissa tarkastellaan television kehityslinjoja 5-10 vuoden aikajänteellä. Esitetyt näkemykset ovat selvityksen tekijöiden, eikä ministeriö ole ottanut niihin kantaa.
- Viestintäpoliittisilla päätöksillä ratkaistaan se, säilyykö televisiojärjestelmä suomalaisena vai tuleeko siitä kansainvälisen kilpailun pelikenttä, raportissa todetaan. Television todellinen kehitys pitkällä aikavälillä löytynee näiden kahden ääripään väliltä, raportissa linjataan.





























Kommentit (7)
Junassa mobiili-tv voisi olla ihan kätevä, jos se vaan näkyisi työmatkan muulla osuudella kuin Helsinki-Pasila. Toisaalta vielä parempi olisi että mobiililaitteissa lähdettäisiin aivan toisista lähtökohdista eikä yritettäisi tunkea samaa sisältöä mitä tulee muidenkin laitteiden kautta - mobiililaitteissa kun sattuu olemaan tietyt katselua rajoittavat tekijät, näytön koko jne.