Taloussanomien tiimin Mobile World Congress -spesiaali
Hektinen aikataulu sisältää lehdistötilaisuuksia, avainpuheenvuoroja, henkilöhaastatteluja, näyttelyjen katsastamista ja yleisen ilmapiirin haistelua.
– Tarkoituksemme on ottaa haltuun MWC:n raportoinnin ilmaherruus Suomessa, päätoimittaja JP Raeste sanoo.
– Uskon, että pystymme kertomaan Barcelonasta sekä tärkeitä että hauskoja uutisia.
GSM-operaattoreiden yhdistyksen omistama 3GSM World Congress, joka muutti tänä vuonna nimensä Mobile World Congressiksi, on tietoliikennealan suurin ja tärkein messutapahtuma koko maailmassa. Sitä voidaan pitää myös suomalaisten yritysten tärkeimpänä messutapahtumana, vetäähän se puoleensa tärkeä tietoliikenneklusterin suuret ja pienet toimijat.
MWC heijastelee lähiajan taloudellista kehitystä, kansainvälisiä trendejä, yritysten strategisia valintoja ja laboratorioissa kehitettyä teknologiaa, joka tulee yleiseen käyttöön vasta vuosikymmenen päästä.
Taloussanomien messutiimiin kuuluvat päätoimittaja Juha-Pekka Raeste, Digitodayn Timo Poropudas, It-viikon Jukka Lehtinen ja videojournalismiin erikoistunut Petri Korhonen. Tiimi raportoi sekä uutistoimisto Startelille että Taloussanomien, Digitodayn ja It-viikon verkkopalveluihin.































