GSM Suomi pyrkii virtuaalioperaattoriksi

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
GSM Suomi pyrkii virtuaalioperaattoriksi
Jari Isolan mukaan GSM Suomi koetaan uhaksi.
Palveluoperaattori GSM Suomi on pyytänyt tarjoukset kaikilta nykyisiltä verkko-operaattoreilta virtuaalioperaattoriksi ryhtymisestä ja odottaa vastauksia nopealla aikataululla. Johtajan mukaan edessä on "pitkä ja kivinen tie".
Tuomas Linnake
4.2.2008 16:19
Kommentit 13

Mvno-status (mobile virtual network operator) pyritään saamaan käyttöön kesän 2008 aikana, GSM Suomi kertoo. Nykytyylillä jatkaminen hiertää bisnestä.

- Liiketoiminnan jatkaminen puhtaasti palveluoperaattorina erilaisten toiminnassa tapahtuneiden muutosten takia muodostui vaikeaksi. Katsoimme, että tulevaisuudennäkymän kannalta on parempi lähteä virtuaalioperaattoriksi, jolloin saadaan oma verkkokomponentti verkkoon. Näin saamme parannettua kuluttajien ja erityisesti yritysten puhelinratkaisuja vanhoista järjestelmistä ip-pohjaisiin järjestelmiin ja palveluihin, selittää GSM Suomen operaattoritoiminnoista vastaava Jari Isola tiedotteessa.

Palveluoperaattorilla ja virtuaalioperaattorilla on eroa. Ensiksi mainittu vuokraa televerkkopalveluja "oikeammilta" operaattoreilta ja myy niitä loppuasiakkaille.

- Virtuaalioperaattorina vuokraisimme vain ilma-aikaa. Kaikki muu sen jälkeen olisi omaamme, Isola selventää. Käytännössä GSM Suomi ei siis tällä hetkellä pysty tarjoamaan sellaista palvelujen rikkautta, mikä aiotulla muutoksella mahdollistuisi.

Tarve muutokseen tuli toisaalta kulman takaa, mutta virtuaalioperaattoriksi pyrkiminen on ollut ennenkin tavoitteena jollakin aikataululla.

- Kulman takaa tuli asiakasmäärän kasvu ja asiakkaiden vaatimukset.

GSM Suomi kertoo omanneensa paineita itsenäisten palveluoperaattoreiden ja jälleenmyyjien liittämisestä omaan palvelukonseptiinsa, jolloin jälleenmyyjät ja palveluoperaattorit voivat markkinoida palvelujaan omalla brändillään. Näin ne voisivat hallinnoida järjestelmän kautta omat asiakkuutensa ja toimia alueellaan itsenäisinä palveluoperaattoreina.

GSM Suomen tarkoitus on toimia taustalla tarjoamalla palvelut tuotantoyhtiömallilla.

- Ensi tuntuma [operaattoreiden reaktiosta] on, että tulee pitkä ja kivinen tie. Kyllähän se on huomattu, että uuden operaattorin tuleminen Suomeen on vaikeaa. Meidät otetaan vakavasti, mutta suurempi hämmästys meille oli, että meidät koetaan uhkaksi. Tämä on käynyt hyvin selväksi ja tulee monessa asiassa vastaan, Jari Isola taustoittaa.

- Mutta esimerkiksi Saunalahti Panu Lehden suulla on ilmoittanut, että verkko on tyhjä ja sinne halutaan paljon liikennettä. Ja sitähän saataisiin ottamalla sinne virtuaalioperaattori, Isola vinkkaa.

Lisää Aiheesta
UutinenGSM Suomi mukaan turvabisnekseen (21.8.2008 15:41)
UutinenGSM Suomi hankki softaa laskutukseen (15.2.2008 10:57)
UutinenSpiidi FM laajemmin eetteriin (29.1.2008 14:14)
UutinenSpiidi lopettaa kohukampanjansa (7.11.2007 17:52)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Palveluoperaattori GSM Suomi on pyytänyt tarjoukset kaikilta nykyisiltä verkko-operaattoreilta virtuaalioperaattoriksi ryhtymisestä ja odottaa vastauksia nopealla aikataululla. Johtajan mukaan edessä on "pitkä ja kivinen tie".
ITViikko
Huono 0
pitäiskö laittaa myös operaattori pystyyn ja ottaa nimeksi "NMT Suomi"?
digiyesterday
Huono 0
Palveluiden markkinointi rikollisille ja tehyläisille ei tainnut lyödä leiville odotetulla tavalla? Ensi kerralla kannattaa käyttää yli kaksi minuuttia kohderyhmien miettimiseen.
Mainostaja
Huono 0
Toivottavasti ottavat käyttöön soneran verkon jotta pääsisi vihdoinkin sonerasta/telestä eroon mutta silti soneran verkossa koska mikään muu ei toimi tääällä kunnolla(Etelä-suomi ja nurmijärvi)
Jouk
Huono 0
Onhan niillä asenne kohdallaan, jopa MOL:n puolella :D

www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=6871795&index=93&anchor=6871795
Ageosi
Huono 0
Nämä jätkät osaa markkinoinnin!
Kohta ilmestyy kirja: Kuinka maksimoin medianäkyvyyden minimikustannuksella".
Ostan sen heti. Maksoi mitä maksoi...
Bold is Beautiful
Huono 0
Toivottavasti ottavat käyttöön soneran verkon jotta pääsisi vihdoinkin sonerasta/telestä eroon mutta silti soneran verkossa koska mikään muu ei toimi tääällä kunnolla(Etelä-suomi ja nurmijärvi)

Suosittelen Soneran verkossa toimivaa Globetel-operaattoria. Globetel Tähti on Suomen halvin tasahintainen liittymä. Globetel.fi.
Globetel toimii Soneran verkossa
Huono 0
pitäiskö laittaa myös operaattori pystyyn ja ottaa nimeksi "NMT Suomi"?

Tuo olisi ollut hyvä nostalginen nimi Nordisk Mobiltelefonin 450 MHz 3G-palveluille Suomessa. Valitettavasti Suomessa ministeriö teki monopoleja edistävän päätöksen ja laajakaistan rakentamiseksi haja-asutusalueille joudutaan yhä kaatamaan verovaroja TeliaSoneran pohjattomaan kaivoon.
NMT forever
Huono 0
Kokemuksesta tiedän että huumorilla koristeltu nimittely "orja" työntekijöille on merkki k*s*päisestä yrityksen johdosta. Vain amatööri edes vahingossa alentuisi nimittelemään työntekijöitään niinkin alentavasti, edes työpaikkailmoituksessa kuten ylempänä olevassa MOL linkissä muotoillaan.

Tuollaisella ilmoituksella saa idiootit puvut idiootteja alaisia. :) Onnea vaan idioottien junaan...
Mko
Huono 0
Kokemuksesta tiedän että huumorilla koristeltu nimittely "orja" työntekijöille on merkki k*s*päisestä yrityksen johdosta.

Minun mielestä tuo on ihan hauskaa GSM Suomen tyyliä. Yleensähän työilmoituksissa on kaikenlaista bullshittiä vaatimuksina ja koristuksena, mutta tuossahan ollaan huomattavan suoria.

Tuon ilmoituksen perusteella työilmapiiri tuntuu ainakin rennolta ja rehelliseltä :)

Ja se linkki siis oli: http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=6871795&index=93&anchor=6871795
Jes
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949