Apple vältti EU-tuomion
Jos Apple ei olisi suostunut hinnanlaskuun, olisi se saattanut joutua lopulta mittaviin rangaistuksiin Euroopan komission toimesta. EU lopettaa tutkimuksensa tähän.
Brittiläiset ovat maksaneet iTunes-musiikista kymmenen prosenttia enemmän kuin euroa valuuttana käyttävien maiden kuluttajat. ITunes on maakohtainen eli britti ei voi ostaa musiikkia esimerkiksi Suomen iTunesista tai päinvastoin.
Applen mukaan korkeammat hinnat saarivaltakunnassa ovat johtuneet levy-yhtiöiden euroalueesta poikkeavasta tukkuhinnoittelusta. EU syytti Applea epäreilusta hinnoittelusta virallisesti huhtikuussa 2007.
Sopimuksen vaarana tosin voi teoriassa olla musiikkitarjonnan väheneminen Britannian iTunesissa. Apple sanoi harkitsevansa suhteitaan uudelleen jokaisen levy-yhtiön kanssa, joka ei laske tukkuhintojaan muun Euroopan tasolle puolessa vuodessa. Britannia on kuitenkin tärkeä markkina, joten levy-yhtiöt miettivät varmasti kahdesti ennen kuin vastaavat Applelle kielteisesti.
Alunperin komissio oli huolissaan, että pakotus oman maan iTunesin käyttämiseen rajoitti kuluttajien valinnanvaraa ja hinnoittelua. Nyt komissio kuitenkin katsoo, että iTunes on rakennettu maakohtaiseksi, jotta erilaiset tekijänoikeuslait voidaan ottaa huomioon, uutistoimisto AFP kirjoittaa.































Kommentit (11)
Toivottavasti sama vaatimus ulotettaisiin myös autotehtaisiin, autoveron tasosta huolimatta autojen kuluttajahinnan pitäisi olla sama joka maassa.
Se hierominen oli ilmeisesti sitä että Apple sai noin 6kk aikaa ennen kun joutuu alentamaan Englannissa käytetty korkeampi hinta.
"Apple vältti EU-tuomion" on jonkin verran hölmö otsikko.
Huutomerkki perään niin ehkä sitten.
Toivottavasti sama vaatimus ulotettaisiin myös autotehtaisiin, autoveron tasosta huolimatta autojen kuluttajahinnan pitäisi olla sama joka maassa.
Ettei vain eurooppalaisten musiikintuottajien lobbarit olisivat saaneet myös EU komission Tanja Saarelat lahjottua!
Start -> programs -> utorrent.
Ei kukaan enää käytä windowsia..