Super-ale iskee verkkokaupoissa
Amerikkalaisten odotetaan tänään tungeksivan verkkokauppoihin, kun suuri osa heistä palaa työpaikoilleen neljän päivän kiitospäivälomalta.
Yhdysvaltojen joulunalusmyynti käynnistyi perinteisissä kaupoissa jo viime viikon perjantaina: kiitospäivä-torstain jälkeinen perjantai on yksi vuoden vilkkaimpia shoppailupäiviä. Se on jo vuosikymmeniä tunnettu nimellä Black Friday, "musta perjantai".
Cyber Monday eli "kyber-maanantai" puolestaan lanseerattiin kaksi vuotta sitten tuomaan hypetystä myös verkkokaupalle. Oikeasti kyber-maanantai ei ole vuoden vilkkain verkkokauppapäivä Yhdysvalloissa, vaan sen edelle kirii montakin päivää lähempänä joulua, kertoo USA Today -lehti.
Mutta amerikkalaiset kauppiaat aikovat pistää kassakoneet kilkattamaan tänäänkin.
Wall Street Journal -lehden mukaan verkkokauppiaat ovat tänä vuonna varautuneet kyber-maanantaihin mittavammin kuin koskaan: lähes kolme neljästä kaupasta suunnitteli täksi päiväksi jotakin erikoistarjousta. Viime vuonna erikoisalennuksia kaavaili vain 40 prosenttia liikkeistä.
Tarjolla on nyt suuret määrät yhden päivän alennusmyyntejä. Lisäksi kaupat ovat kampanjoineet etukäteen sähköpostitse ja lähettäneet asiakkaille elektronisia alennuslipukkeita.
Joka neljäs verkkokauppa tarjoaa maanantain aikana tehtyjen ostosten postikulut ilmaiseksi, kertoo internet-vähittäiskaupan keskusjärjestö Shop.orgin sekä BizRate-yrityksen tekemä tutkimus.
Shop.org markkinoi eri kauppojen tarjouksia www.cybermonday.com-sivustollaan.
Viime vuonna kyber-maanantain myynti ylsi Yhdysvalloissa 608 miljoonaan dollariin eli 408 miljoonaan euroon, mikä oli runsaan neljänneksen enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo ComScore-tutkimusyhtiön tilasto.
Kaiken kaikkiaan verkkokauppojen joulunalusajan eli marras–joulukuun myynti näyttää Wall Street Journalin mukaan alkaneen tänä vuonna vilkkaasti.
Marraskuun ensimmäisten 18 päivän verkkomyynti oli runsaat 7 miljardia dollaria eli 4,8 miljardia euroa, 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Yhteensä verkon marras–joulukuun myynti noussee 29,5 miljardiin dollariin eli runsaaseen 20 miljardiin euroon, mikä olisi noin viidenneksen viime vuotta reippaammin, ennustaa ComScore.
































