Pelien pizzalaatikot odottavat suomalaismainostajia
Microsoft Digital Advertising Solutions tuo Suomen markkinoille pelimainontayhtiö Massiven ratkaisut (in game advertising). Massiven avulla mainostajat voivat sijoittaa dynaamisia mainoksia Massiven verkostoon kuuluviin pelituotteisiin, kuten verkkoon kytkettyihin pc- ja Xbox-peleihin sekä Windows Live Messenger -peleihin.
Massiven pelimainosalustan avulla tuotemerkkejä voidaan kuvan, audion, videon ja tekstin muodossa tuoda peliympäristöön eri tavoilla – vaikkapa virvoitusjuomatölkkeihin tai pizzalaatikoihin, julisteisiin tai tienvarsinäyttöihin – sinne missä pelaajat odottaisivat näkevänsä mainoksia myös todellisessa elämässä, Microsoft hahmottaa.
- Peleihin sijoitettu mainonta saa suuren huomioarvon, sillä reaalimaailman mukainen mainosympäristö lisää pelien todentuntuisuutta ja parantaa pelikokemusta, uskoo Microsoft Digital Advertising Solutionsin maajohtaja Mikko Ketola.
Suomalaisittain ajateltuna haasteena voi kuitenkin olla meikäläisten tuotemerkkien huono istuvuus useisiin peleihin, joissa seikkaillaan jossain aivan muualla kuin esimerkiksi Kotipizzan tai vaikkapa Soneran kotikonnuilla.
Ketolan mukaan Kotipizzan julisteeseen törmääminen vaikkapa New Yorkissa voi kuitenkin olla parempi vaihtoehto kuin se, ettei mainoksia näy kaupungissa lainkaan.
Pelaajalle näytettävät mainokset määräytyvät ip-osoitteen mukaan, joten amerikkalainen pelaaja näkee samassa tilanteessa eri mainoksen kuin suomalainen.
Ennen mainosten lisäämistä peleihin niiden tulee täyttää tiukat kriteerit. Näin pyritään varmistamaan, että vain sellaiset mainokset, joilla voidaan samalla parantaa realismia ja pelikokemusta, pääsevät peleihin. Esimerkiksi virtuaalisella jalkapallokentällä tämä tarkoittaa, ettei yksikään mainos saa olla toista kirkkaampi tai muuten pompata luonnottomasti esiin, Ketola kuvailee.
Mainonnan ei sinänsä uskota häiritsevän pelaajia. Massiven elokuussa Nielsen Entertainmentilla teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa pelaajista pitää pelin sisäisiä mainoksia realismia lisäävinä elementteinä.
Microsoftin vuonna 2006 ostama Massive Inc. on dynaamiseen pelimainontaan keskittynyt yhtiö, jolla on yhteistyökumppaneinaan 40 pelijulkaisijaa ja yli sadan pelin valikoima. Massive Network tarjoaa mainostajille keinon tavoittaa pelaava yleisö reaaliajassa monella pelialustalla.
Microsoftin mukaan moni mainostaja kokee erityisesti 18-34-vuotiaiden miesten saavuttamisen ongelmallisena, sillä he katsovat yhä vähemmän televisiota. Toisaalta he pelaavat videopelejä enenevässä määrin.
Tutkimusyhtiö Nielsen Entertainmentin mukaan pelimainonnalla voidaan selvästi parantaa brändin tunnettuutta. Myös ostopäätökseen voidaan pelimainonnalla tutkimuksen mukaan vaikuttaa merkittävästi.
Massiven mainosrahoitteisessa mallissa pelinkehittäjien on mahdollista saada osa pelin kehittämiseen tarvittavista varoista mainostajilta.
Satunnaisille pelaajille Microsoft toteuttaa Massiven ratkaisulla laajennuksia pelien sisäiseen mainontaan Windows Live Messengerissä.



































Kommentit (5)
tuskin laskee, mutta kun tietää, että pelien kehitys maksaa nykyään paljon enemmän mitä aikaisemmin. Kaikki kulut nousevat, kuten palkat, jne, jne, niin mainoksilla saadaan se aikaan että pelien hinnat ei ainakaan nouse nykyisestä(toivottavasti)
Siis sen sijaan, että peleissä olisi oikeiden yritysten mainoksista parodioita ja väännelmiä, jotka ovat yleensä osa pelin asennetta ja tunnelmaa.
Toivottavasti tämmöisten ideoiden kannattajat tippuvat joskus sammiolliseen nestemäistä ulostetta, että saisivat edes jonkinlaisen käsityksen siitä, miltä omia aivojaan käyttävistä tuntuu, kun nykyään mainoksia tungetaan aivan joka paikkaan.