Langaton latauspöytä vakuutti kahdessa minuutissa (It-viikko)

Langaton latauspöytä vakuutti kahdessa minuutissa

Jussi Nukari/Lehtikuva
Langaton latauspöytä vakuutti kahdessa minuutissa
Eräs esitelty liikeidea koskí terveyslaitetta, joka kertoo kantajalleen esimerkiksi elimistön nestetasapainon tai tupakoinnista aiheutuneen veren nikotiinimäärän.
Venture Cupin Idea Forum -myyntipuhekilpailussa esiteltiin muun muassa bluetooth-mainospalvelua ja elämyksellistä elokuvateatteria. Parhaiten sanomansa artikuloi kuitenkin Maija Itkonen Power Kiss -tuotteestaan.
Tuomas Linnake
Tuomas Linnake
2.11.2007 11:48
Kommentit 8

Venture Cup -liiketoimintasuunnitelmakilpailun järjestämässä Idea Forum -myyntipuhekilpailussa voiton ja tuhannen euron palkinnon vei Maija Itkonen Power Kiss -design-huonekalulla, joka lataa elektroniset laitteet langattomasti.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan yksitoista kilpailijaa, jotka esittelivät liikeideansa tuomaristolle ja yleisölle kahdessa minuutissa. Kilpailun tarkoitus oli palkita paras kasvuyritysidea. Idean toimivuuden lisäksi arvioitiin sen markkinoita sekä idean esittäjän esiintymistä ja vakuuttavuutta.

- On hankalaa kanniskella mukanaan erilaisia latauslaitteita ja etsiä pistorasiaa, kun laitteen akku on loppumassa. Ratkaisu tähän on huonekalu, kuten neuvottelupöytä, joka lataa laitteen langattomasti, kun laite sijoitetaan sille. Teknologia tähän on olemassa ja tuotteen prototyyppi kehitteillä, Maija Itkonen puhui tuomaristolle ja yleisölle Power Kiss -tuotteestaan tiedotteen mukaan.

Kolmen parhaan joukkoon ylsivät myös Joonas Turkaman esittelemä Rips-ruissnäkit ja Gavin Weightin esittelemä kännykän bluetooth-ominaisuuden käyttöön perustuva RapidBlue Solutions -markkinointiratkaisu. RapidBlue on esimerkiksi kauppakeskuksissa käytettävä markkinointikanava, jossa asiakas voi vastaanottaa kännykkänsä bluetooth-yhteyden kautta tietoa tuotteista ja kampanjoista.

Kilpailussa kuultiin myös idea verkkopalvelusta, joka yhdistää lopputyöntekijää etsiviä organisaatioita ja toimeksiantoja etsiviä opiskelijoita. Muita ideoita olivat muun muassa mukana kuljetettava laite, joka kertoo esimerkiksi syödyn ruuan energiamäärän ja elimistön nestetasapainon, sekä vuorovaikutteinen elokuvateatteri, jossa yhdistetään hyvä ruoka ja elokuva sekä vuorovaikutus ihmisten kesken.

Ja kuultiinpa kisassa myös henkilökohtaisesta päästökauppamittarista, jolla kuluttaja voi tarkkailla omien päivittäisistä kulutustottumusten aiheuttamia päästöjä ja valintojen vaikutusta ympäristöön.
 
Kolmivaiheisen Venture Cupin ensimmäisen vaiheen deadline on 7.11.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Venture Cupin Idea Forum -myyntipuhekilpailussa esiteltiin muun muassa bluetooth-mainospalvelua ja elämyksellistä elokuvateatteria. Parhaiten sanomansa artikuloi kuitenkin Maija Itkonen Power Kiss -tuotteestaan.
ITViikko
Huono 0
Tuo rapid bluen juttu onkin todella uusi...
jo kolme vuotta sitten
Huono 0
Prkl kun sais joskus omat ideat kehitettyä loppuun saakka. Minulla on olemassa tuosta power kissistä jo vastaavanlainen tuote idea yli 5 vuoden takaa tarkoilla yksityiskohdilla.
HLVETTI
hidas ja saamaton
Huono 0
...Minulla on olemassa tuosta power kissistä jo vastaavanlainen tuote idea yli 5 vuoden takaa tarkoilla yksityiskohdilla.

Ehka tuossa oli kyseessa vain myyntipuhekilpailu, etka ole toteutuksesi kanssa viela lainkaan myohassa?
R.E.
Huono 0
Langattomat lataustekniikat on jo maailmalla myyntiasteella. Kts. esim. wildcharge.com

Mutta sehän ei estä uusia alalle tulijoita, joten annahan hidas ja saamaton palaa vaan :)
Erkka Piirainen
Huono 0
Wildcharge on oikeatso aika kökkö toteutus, tuplaa Razorin paksuuden. Langattomuudestakin voi olla montaa mieltä, kontaktipadithan siellä takana on.
LM
Huono 0
En ole itse ainakaan nähnyt mitään vastaavaa tuolla kaupungilla. Nyt varmaan on sitten puhelinkanta kypsempi tämäntyyliselle idealle.

Ei muuta kuin toivon että tämä yritys onnistuu ja onnea heille jotka tätä yrittävät.
3 vuotta vanhako???
Huono 0
Niin tosiaan. Eihän se, että jokin idea on ollut aikaisemmin olemassa, tarkoita etteikö se voisi menestyä nykyolosuhteissa.

Onhan sähköautojenkin valmistusta nykyään harrastettu jo mutta tuskin idea silti tulee suuremmin tuottamaan ennen kuin muutama vuosi on kulunut ja teknologia tullut suuren yleisön saataville.
Vanha tai uusi, aika ei ole vielä ollut kypsä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863