WSJ: Googlen kännykkäsuunnitelmat kohta julki

WSJ: Googlen kännykkäsuunnitelmat kohta julki
Googlen erinäisiä palveluja on jo nähty matkapuhelimissa.
Googlen odotetaan julkistavan seuraavan kahden viikon sisällä kehittynyttä softaa sekä palveluja, jotka mahdollistaisivat kännykkävalmistajille Google-vetoisten matkapuhelinten tuomisen myyntiin ensi vuoden puoliväliin mennessä. Asiasta kertoo Wall Street Journal -lehti tänään.
Tuomas Linnake
30.10.2007 15:14
Kommentit 3

WSJ:n lähteinä ovat asioita läheltä seuraavat ihmiset. Googlen tavoitteena on ravistella mobiilimarkkinoita uusiksi tehden internetistä tutut sovellukset ja palvelut käytettäviksi kännykässä yhtä helposti.

Lehden mukaan Google-puhelinten odotetaan nitovan yhteen useita yhtiön sovelluksia, kuten hakukoneen Google Maps -karttapalvelun, YouTube-videopalvelun ja Gmail-sähköpostin. Näitä palveluja on jo osittain nähty joissakin kännyköissä.

Radikaalein osio Googlen suunnitelmissa on Wall Street Journalin mukaan avoimuus. Google haluaa puhelimista avoimia aina käyttöjärjestelmää myöten, mikä mahdollistaisi riippumattomille ohjelmistokehittäjille uusien ominaisuuksien sorvaamisen puhelimiin.

Ainakin jenkkioperaattoreilla lienee sanansa sanottavana Googlen aikeista. Operaattoreilla on siellä merkittävästi arvovaltaa, koska ne hallitsevat matkapuhelinten jakelua kuluttajille. Lisäksi suunnitelmat nostattanevat kysymyksiä yksityisyydestä ja tietoturvasta.

Lisää Aiheesta
UutinenGooglen osake ylitti 700 dollaria (1.11.2007 08:09)
UutinenGoogle toi Gmailiin imapin (24.10.2007 13:51)
UutinenGoogle toi dokumentit kännyköihin (19.10.2007 15:44)
UutinenGoogle ostaa suomalaisen Jaikun (10.10.2007 08:15)
UutinenGoogle vilauttelee kännykkäprotoja (3.8.2007 09:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Googlen odotetaan julkistavan seuraavan kahden viikon sisällä kehittynyttä softaa sekä palveluja, jotka mahdollistaisivat kännykkävalmistajille Google-vetoisten matkapuhelinten tuomisen myyntiin ensi vuoden puoliväliin mennessä. Asiasta kertoo Wall Street Journal -lehti tänään.
ITViikko
Huono 0
kuten hakukoneen Google Maps -karttapalvelun, YouTube-videopalvelun ja Gmail-sähköpostin.

Nämäkö on sitten killeriapplikaatiot, mitä muilla valmistajilla ei ole :) Vähän vetää hiljaseks miten jenkeissä osataan hypettää näitä juttua.
Jesus
Huono 0
Google Maps käynnynavigaattorina on haitarista.

+ reittipisteet näkyvät hyvin
+ haku löytää palveluita

- kartta lakkaa seuraamasta autoa, vaikka samalla GPS valstaanottimella ja kännykällä kaikki muut navigaattorisoftat toimivat OK
- ei reittipisteitä
- ei POI -tiedostoja
- ei edes ääntä kun pitäisi kääntyä
- puutteellinen etäisyysnäyttö
- ei ajonäkymää
- ei ajonopeutta

Hypekötöstys. Ainoa mihin kelpaa on itsensä löytämiseen jos ei tiedä missä on ja siihen että voi ehkä löytää jonkun palvelun lähimaastosta. Tosin esimeriksi hotellin etsiminen ei oikeasti löydä hotelleja vaan kartalle tuli Hotelliliittoa ja ylipäätään kaikkea missä oli sana hotelli. Enpä menisi yöksi Serverihotelliin vaikka Google sitä tarjoaakin.

Hypelelu jolla tällä hetkellä tekee hyvin vähän. Samanlainen kuin Google office, paljon puhetta vähän mitään käyttökelpoista. Samaa sarjaa näitä kötöstyksiä joita tunnutaan tekevän vain sen vuoksi että niillä voidaan hypettää ja nostaa Googlen pörssikurssia.
Navi gaattori
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949