Remedy hioo Alan Wakea viimeisen päälle
- Emme ole antaneet julkaisupäivää. Peli edistyy hyvin.
Takapakkeja Alan Waken kehityksessä ei Myllyrinteen mukaan ole sattunut.
- Työskentelytapaamme kuuluu periksi antamaton laadunvaatimus. Emme halua laittaa ulos peliä, ennen kuin se on tarpeeksi hyvä.
Microsoft ymmärtää
Menestyspelikään ei keskeneräisenä tuota mitään. Myllyrinteen mukaan julkaisija Microsoft suhtautuu Alan Waken viivästyksiin silti ymmärtäväisesti.
- Microsoftillekin laatu on olennaisin kriteeri, sillä peli on heille myös strategisesti tärkeä.
Halo 3:n tavoin Alan Wake julkaistaan yksinoikeudella Xbox 360:lle.
- Pelijulkaisun siirtyminen on tavanomaista, toteaa Microsoftin kotiviihdeyksikköä vetävä Jari Keskitalo. Keskeneräisenä ja hätäisesti julkaistu tuote olisi Keskitalon mukaan viivästymistäkin suurempi ongelma.
- Meidän kannaltamme on pääasia, että tuote on valmis ja toimiva sitten, kun se tulee myyntiin.
Kevyt työryhmä
Suurpelin tuotanto vie Myllyrinteen mukaan noin 2 000 miestyökuukautta.
Halon 3:n parissa on työskennellyt sata henkeä täyspäiväisesti kolmen vuoden ajan. Alan Wake työllistää täyspäiväisesti 34 Remedyn työntekijää.
- Meille sopii, että innovoimme ja keskitymme ydinalueisiin. Valmiita ohjelmistopalikoita voi ostaa muilta.
Alan Wakesta odotetaan Remedyn Max Payneakin suurempaa menestystä.
Max Paynen kahta osaa on myyty viitisen miljoonaa kappaletta. Suomessa peliä on jatko-osineen myyty reilut 100 000 kappaletta.
- Suomen osuus perinteisesti ollut alle prosentti meidän myynnistämme.
(ITviikko 27.9.2007)






























