Finpron Yip kaipaa rahaa suomalaisille web 2.0 -keksijöille (It-viikko)

Finpron Yip kaipaa rahaa suomalaisille web 2.0 -keksijöille

Pekka Sakki / Lehtikuva
Finpron Yip kaipaa rahaa suomalaisille web 2.0 -keksijöille
Finpron konsultti Hansen Yip vakuuttaa, että suomalaiset teknologian innovaatiotoimijat, kuten Tekes, Finpro, VTT ja Forum Virium, tekevät kaikkensa havaitakseen sosiaalisen median kaukokatseiset kyvyt.
Tuomas Linnake
Tuomas Linnake
18.9.2007 15:37
Kommentit 6

Finpro ja Tekes kertoivat aiemmin tänään pyrkimyksestään jouduttaa suomalaisia yrityksiä web 2.0:n ihmeelliseen maailmaan kännyköissä. Mutta vaikka uuden Facebookin keksijä havaittaisiinkin esimerkiksi Tekesissä, on kaupallisten sijoittajien löytyminen eri juttu.

- Sijoittajat haluavat volyymia, markkinakokoa ja numeroita, jotka eivät Suomessa aivan ole olemassa. Siksi suomalaisten yritysten, esimerkiksi 2-3 henkisten, on minusta vaikea kasvaa samassa tahdissa yhdysvaltalaisten kanssa, vaikka niillä olisi erittäin loisteliaita ideoita. Toivonkin kovasti, että suomalaiset pk-yrittäjät saisivat lisää rahallista tukea pitkän aikavälin kasvua ylläpitämään, Yip sanoo.

Hansen Yipin mukaan Suomessa on yrityksiä, joilla on hienoja suunnitelmia web 2.0:lle matkapuhelimissa, joskin kilpailu on ankaraa. Kyseessä on markkinaraakile, joka vaatii vuosien kypsymisen sekä teknologian että liiketoiminnan ja myös käytettävyyden osalta.

Yip katsoo, että web 2.0 -konseptien käyttöönotto on paljon helpompaa, kunhan operaattorit ensin omaksuvat kunnolla tasahinnoittelun mobiilimaailmassa ja entistä kehittyneemmät huippukännykät iskevät markkinoille.

Lisää Aiheesta
UutinenTekes tukee sähköistä leikekirjaa (20.9.2007 11:57)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Finpron konsultti Hansen Yip vakuuttaa, että suomalaiset teknologian innovaatiotoimijat, kuten Tekes, Finpro, VTT ja Forum Virium, tekevät kaikkensa havaitakseen sosiaalisen median kaukokatseiset kyvyt.
ITViikko
Huono 0
web 2.0 -konseptien käyttöönotto on paljon helpompaa, kunhan operaattorit ensin omaksuvat kunnolla tasahinnoittelun mobiilimaailmassa

Jota ei tule käymään vielä pitkään aikaan, ei ennen kuin näille markkinoille rantautuu useampia kovia tekijöitä operaattorimaailmasta. Ja se tulee kestämään jonkin aikaa, kiitos Suomen maantieteellisen aseman, "hiuman" väestöpohjan ja sen rakenteen.
PeRu
Huono 0
web 2.0 -konseptien käyttöönotto on paljon helpompaa, kunhan operaattorit ensin omaksuvat kunnolla tasahinnoittelun mobiilimaailmassa

Jota ei tule käymään vielä pitkään aikaan, ei ennen kuin näille markkinoille rantautuu useampia kovia tekijöitä operaattorimaailmasta. Ja se tulee kestämään jonkin aikaa, kiitos Suomen maantieteellisen aseman, "hiuman" väestöpohjan ja sen rakenteen.
PeRu
Huono 0
Jaa että taas web 2.0. Onko se niin hankala puhua asioista oikeilla nimillä eikä jollain epämääräisillä yläkäsitteillä jotka voivat tarkoittaa puhujasta ja kuulijasta riippuen milloin mitäkin?
VustinX
Huono 0
Web 2.0 ? Mihin Web 1.0 hävisi ? Entä tuleeko seuraavaksi Web 2.5 taikka 3.0 ?
En tiennytkään että Internetilläkin voi olla versio numero.
:D (*nauraa kippurassa*)

Okei, mutta oikeasti...
Ehkä kannattaisi kaikkien näiden markkinamiesten/naisten ensin kertoa yrityksille mitä tuo termi sisältää ennen kuin mennään taas suin päin pusikkoon.

Vai eikö kukaan enää muista dotcom-kuplaa ja mitä silloin tapahtui ?
Yrityksiä syntyi kuin sieniä sateella, nettiin piti väkisin päästä vaikka varsinaista sisältöä, liikeideaa sen paremmin kuin tuotettakaan ei ollut olemassa.
Nettiin vaan piti päästä koska se oli sillä hetkellä "in" ...
Ja sittenhän se kupla milleniumin vaihtuessa lopulta puhkesi.

Eli, selittäkääs fiksut markkinagurut mitä tuo Web 2.0 termi pitää sisällään, miten se on parempi taikka eroaa "wanhasta" tavasta tehdä verkon kautta bisnestä ?

Vai onko tämäkin taas niitä turhan päiväisiä hypetys termejä ?
dfdfdfdf
Huono 0
Web 2.0 on media-alalla ihan yleisesti käytetty termi. Sillä tarkoitetaan "uutta" interaktiivista tapaa käyttää Internettiä. Webin 1.0 oli sitä, kun etsittiin tietoa netistä. Kakkosvaiheessa osallistutaan itse, luodaan itse omaa sisältöä, verkotutaan. Flickr, YouTube, Facebook tai Wikipedia ovat hyviä esimerkkejä. Eli kyllä tässä on ihan oikeasta ilmiöstä kyse, ei mistään hypetyksestä. Ja maailmalla tässä pyörii isot rahat.
Webitär
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Nopean Swype-kirjoituksen saa useisiin Nokia-puhelimiin

 /

Nokian kosketusnäyttöpuhelimiin voi nyt ladata Swype-sovelluksen, joka ansiosta kirjoittaminen onnistuu liuttamalla sormea näytöllä. Swypen kehittämän tekniikan avulla on tehty tekstaamisen nopeusennätyksiä.

Porsaanreikä liittymäsopimusten ketjutuksessa tukitaan

Jussi Nukari/Lehtikuva

Sopimusten ketjuttaminen aiotaan kieltää kunnolla Suomessa. Operaattoreiden harrastamille tekstiviesti-ilmoituksille tulee stoppi.

Samsung: Symbianille ei ole kysyntää

Samsung aikoo käyttää matkapuhelimiensa käyttöjärjestelminä Googlen Androidia, Microsoftin Windows Mobilea sekä yhtiön omaa Badaa. Samsung-johtajan mukaan kuluttajat eivät ole kiinnostuneita Symbianista.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863