Sonera nostaa lankapuhelinhintoja
- Tämä muutos on osa suurta telealan murrosta, jossa vanhan pylväsverkon tekniikka korvataan vähitellen uudella tietoliikennetekniikalla. Puhelinlangat ja -pylväät ovat matkaviestinverkkoa alttiimpia esimerkiksi ukkosille ja myrskyille, joiden aiheuttamat tuhot käyvät kalliiksi korjata, perustelee TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.
- Soneran matkapuhelinverkon väestöpeitto on lähes sata prosenttia ja maantieteellinen peitto 97 prosenttia maamme pinta-alasta. Kiinteä verkko ei ole enää ainoa väylä internetiinkään, vaan langattomat laajakaistaratkaisut ovat nousemassa ykkösvaihtoehdoksi erityisesti harvaan asutuilla alueilla.
Soneran mukaan valokuituverkko on varma ja kestävä ratkaisu ja investointi tulevaisuuteen kaupunkialueilla, kun taas harvaan asutuilla alueilla painotetaan langattomia verkkoratkaisuja.
Uudet hinnat
Soneran kiinteän verkon kuluttajapuhelinliittymien hinnat määräytyvät hintavyöhykkeittäin kustannusperusteisesti asuinpaikan mukaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että puhelinlinjan pituus ja alueen asiakasmäärä heijastuu hinnoissa.
Valtaosaan Soneran lankapuhelinasiakkaista kiinteän verkon puhepalvelujen kuluttajaliittymien kuukausimaksujen hintamuutos ei vaikuta, sillä se koskee pääasiassa harvaan asuttuja alueita, joilla asuu noin viisi prosenttia Suomen väestöstä ja joka kattaa kaksi kolmannesta Suomen pinta-alasta.
Harvaan asuttujen alueiden kuukausimaksut ovat nyt 11,77 - 15,47 euroa ja 1.9.2007 alkaen 16,20 - 21,50 euroa. Keskimäärin kuukausimaksu nousee 3,95 euroa.
Sonera tarjoaa asiakkailleen vaihtoehtona gsm-matkapuhelinta. Asiakas voi valita halutessaan matkapuhelimensa myös pöytäpuhelimen mallisena. Tarjouksen vuoksi tietyillä alueilla asiakkaan on edullisinta siirtyä puhepalveluissa käyttämään nimenomaan langatonta tekniikkaa.

































Kommentit (20)
NMT450-verkon tilalle tullut langaton laajakaistatekniikkako, joka menee tukkoon heti kun on useampi käyttäjä saman tukiaseman alueella ja nopeudet ovat vanhan puhelinmodeemin luokkaa, ja siltikin hinnat ovat moninkertaisia tavalliseen adsl-laajakaistaan verrattuna?
Vai kenties jotain muuta Soneralle tyypillisesti ylihinnoiteltua "laatupalvelua"?
:))
Mutta se joka yllätti, oli se, että @450-laajakaistat maksavat todella todella paljon, ja kaikissa on todella naurettava liikennemääräraja. Eniten @450-laajakaistaansa markkinoivallakin firmalla rajana 5gigaa/kk! Eihän tuo riitä mihinkään!
Vai pitäisiköhän elvyttää oma LA-puhelimen kaveri rinki. Sais rupatella ilmatteeks niin paljon kun sielu sietää :)
Onkos kellään tarkempaa tietoa tuosta laitteesta?
Nimittäin lankapuhelimeen kivempa puhua kuin pikkuruiseen kännykkään, tämä lähes ainoa syy miksi lankapuhelin vielä on.