Älypuhelinten kauppa kuumenee Kiinassa
Älypuhelinten myynti tuplautui Kiinassa viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, kertoo tutkimusyhtiö In-Stat. Räjähtävä kasvu viittaa yhtiön mukaan siihen, että älypuhelinten massamyynti on Kiinassa alkamaisillaan.
Kiinassa myytiin viime vuonna kaikkiaan 10,46 miljoonaa älypuhelinta. Kasvun kiihtymiseen eivät kuitenkaan viittaa pelkästään myyntiluvut vaan myös In-Statin tekemät haastattelut, joiden mukaan viihdetoiminnot ovat kiinalaisille yksi kolmesta tärkeimmästä kännykänoston perusteesta.
Muut kaksi tärkeintä ominaisuutta ovat brändi ja hinta. Tuottavuustoimintoja kiinalaiset eivät pidä yhtä tärkeinä.
Kiinalaiset ovat haastattelujen perusteella myös tyytyväisiä älypuhelimiin. Haastatelluista 97,9 prosenttia aikoi vaihtaa nykyisen älypuhelimensa toiseen sellaiseen.
Parantamista haastatellut löysivät eniten tietoturvasta, internet-yhteydestä ja synkronoinnista.
Useimmat eivät tienneet puhelimensa käyttöjärjestelmää eivätkä pitäneet sitä tärkeänä ostoperusteena.
∇ Mainos ∇



















