FBI mursi merkittävän piratismirenkaan

FBI mursi merkittävän piratismirenkaan
FBI on yhdessä kiinalaisviranomaisten kanssa takavarikoinut laadukasta piraattisoftaa useiden satojen miljoonien eurojen arvosta. Piratoidut tuotteet olivat Microsoftin ja Symantecin ohjelmistoja.
Tuomas Linnake
25.7.2007 10:55
Kommentit 10

Vuonna 2005 aloitetun operaatio Summer Solsticen tuloksena pidätettiin nyt 25 ihmistä. Microsoftin mukaan kyseessä on suurin koskaan löydetty ohjelmistojen väärennysorganisaatio. Väärentäjien tuotannossa oli esimerkiksi laittomia Windows Vistan, Windows XP:n, Office 2007:n ja Office 2003:n versioita.

Microsoft kertoo saaneensa yli tuhannelta ostajalta ilmoituksia väärennetyistä tuotteista. Ostajat myös lähettivät yhtiölle hankkimiaan piraattilevyjä.

- Tämä oli erittäin korkeatasoinen väärennysoperaatio. Levyt myytiin usein lähes laillisten ohjelmistojen hintaan, huomauttaa Microsoft-johtaja David Finn New York Timesin mukaan. Finn korostaa, että tässä tapauksessa ei siis ollut kyse levyjen kauppaamisesta pilkkahintaan jossakin kadunkulmassa.

Erästä rikosepäiltyjen ryhmää johti shanghailainen Ma Kei Pei, joka FBI:n mukaan on kokenut ohjelmistopiraatti. Vuonna 2003 hänet pantiin syytteeseen New Yorkissa väärennettyjen Microsoft-tuotteiden tuotannosta ja jakelusta. Hän pakeni Yhdysvalloista ja palasi Kiinaan vanhojen puuhiensa pariin.

Tällä kertaa Ma "loi ja johti kansainvälistä organisaatiota" piratoitujen Symantec-ohjelmistojen tuottamiseksi ja myymiseksi, FBI kertoi.

Kiinassa valmistettuja levyjä levitettiin ympäri maailman, ja Microsoftin Finn uskookin iskun vähentävän laadukkaiden ohjelmistoväärennösten määrää maailmassa merkittävästi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
FBI on yhdessä kiinalaisviranomaisten kanssa takavarikoinut laadukasta piraattisoftaa useiden satojen miljoonien eurojen arvosta. Piratoidut tuotteet olivat Microsoftin ja Symantecin ohjelmistoja.
ITViikko
Huono 0
eikö laadukkaan piraattisoftan takavarikoiminen ole ristiriidassa tekijänoikeusjärjestöjen nykyisen tiedotuslinjan kanssa, jonka mukaan piraattituotteet ovat heikkolaatuisia
aeskee
Huono 0
Kohta tulee tekijäoikeusjärjestöiltä press release jossa sanotaan että: ei noi ole piraatteja koska kaikki kotikäyttäjät ovat piraatteja, ei noita lasketa piraateiksi lainkaan...
Pirkko Piraatti
Huono 0
Niin ja eikö laadukkaan piraattisoftan takavarikoiminen ole ristiriidassa myös silloin kun puhutaan Windows-käyttöjärjestelmistä.
Henrik Heino
Huono 0
Jospa ne piraatit pyörivät paremmin kuin aito Windows....siksi piti tehdä tämä operaatio. :D
Applelainen
Huono 0
Kommenttien taso tämän uutisen kohdalla on aiheuttanut allkekirjoittaneelle kunnon naurukohtauksen :D
Kivi
Huono 0
Päivän parasta läppää :D
heh
Huono 0
Ootte te hauskoja! Jee :D
Etujee
Huono 0
Ennemmin ihmettelen mitä tekee laadukas ja Symantec samassa uutisessa?
Jari
Huono 0
Ainakin kaverilla piraatti-XP läpäisi aitoustarkistuksen (WGA). Oma XP reputti sen.

Ei päivityksiä minulle, paha paha aidon ohjelmiston omistaja.
Hmm
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949