Poutiaisen Google-optimoija myytiin
Koko kauppahinta, josta heti maksettava osuus on 7,5 miljoonaa euroa, maksetaan käteisellä. Hintaan sisältyy lähes saman suuruinen lisäkauppahinta vuosien 2007-08 tuloksista, tiedotteessa kerrotaan.
Total Managementin entiset omistajat, Google-asiantuntija Risto Poutiainen ja hakukoneyhtiö Yahoolta Irlannista yhtiöön taannoin siirtynyt tuotantojohtaja Janne Tuominiemi, sitoutuvat uuden yhtiön tulevaisuuteen merkitsemällä NetBoosterin osakkeita puolella kauppahinnasta.
Total Management tulee jatkossa olemaan vastuussa NetBooster Groupin liiketoiminnasta Pohjoismaissa ja Venäjällä, joihin Suomen lisäksi jatkossa panostetaan. Yhtiö hakee Pohjoismaista voimakasta jalansijaa ja suunnittelee avaavansa lähiaikoina useita uusia toimistoja Pohjois-Euroopan markkina-alueelle. Total Management työllistää tällä hetkellä 33 henkilöä, jotka jatkavat vanhoina työntekijöinä.
- Suomen sijainti sekä maantieteellisesti että kulttuurillisesti Venäjän ja Skandinavian välissä antaa meille hyvät mahdollisuudet jatkaa laajentumista näillä ympäröivillä markkinoilla. Tuotamme jo hakusanamainontaa ja internet-näkyvyyttä Venäjälle, Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan Googlen ja Venäjän suurimman hakupalvelun Yandexin kumppanina. Molemmat suunnat, itä ja länsi, kasvavat nopeasti ja haluamme olla kasvussa vankasti mukana, kommentoi toimitusjohtaja Risto Poutiainen, joka johtaa yrityskaupan myötä koko Pohjois-Euroopan toimintoja.
Enemmän kuin hakukonemainontaa
Nyse Euronextin Alternext-listalla Pariisissa noteerattu NetBooster toimii muun muassa Lontoossa, Frankfurtissa, Pariisissa, Milanossa, Roomassa ja Madridissa sekä nyt Total Managementin oston myötä myös Pohjoismaissa ja Venäjällä. NetBoosterin markkina-arvo pörssissä on tällä hetkellä noin 67 miljoonaa euroa.
Strategiana on Euroopan laajuisen kattavuuden lisäksi "one-stop-shopping", jossa mainostajat saavat kaikki palvelut samalta yritykseltä ja kaikille markkina-alueille.
- NetBoosterin mukaantulo parantaa iskukykyämme Suomen markkinoilla. Tulemme nyt kehittymään ja vahvistumaan aivan uudelle tasolle. Uskoisin, että saamme lisää isoja kansainvälisiä asiakkaita ja samalla tehostettua palveluamme myös pienemmille asiakkaille, sanoo Poutiainen.
- Palvelumme laajenee hakukonemarkkinoinnista kokonaisvaltaisen online-markkinoinnin kenttään eli asiakassuhdemarkkinointiin, bannerimainontaan, kumppanuusohjelmiin, suoramarkkinointiin ja sosiaalisen median hallintaan. Vastaavaa pakettia ei ole aikaisemmin tainnut Suomesta saada, aprikoi tuotantojohtaja Janne Tuominiemi, joka on toinen myyjistä.

































Kommentit (3)
IPG osti Reprice Median huhtikuussa, WPP osti 24/7:n toukokuussa n. 650 miljoonalla dollarilla, EBay osti toukokuun lopussa Stumbleuponin 75 miljoonalla dollarilla ja Google pisti huhtikussa Doubleclickiin peräti 3,1 miljardia taalaa.
Ostoksilla samassa skenessä ovat olleet myös Yahoo, Omnicom, Microsoft, Global Media, AOL...
Kansainvälisen mittariston mukaan ranskalaiset olivat voineet helposti maksaa 20 miljoonaa, eikä sekään olisi vielä ollut ihme. Menikö halvalla? Vai mitä siinä myytiin? Yhtiöhän kasvoi yli 350 prossaa edellisvuodesta ja teki v. 2006 voittoakin yli miljoona euroa...
Että höh?