Markkinat odottavat iPhonelta paljon
Apple saattaa kaikista optimistisimpien odotusten mukaan myydä puhelintaan 200 000 kappaletta kahden ensimmäisen päivän aikana ja kolme miljoonaa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Apple on antanut vain yhden julkisen ennusteen, missä yhtiö ilmoittaa aikomuksekseen myydä iPhonea kymmenen miljoonaa kappaletta ensi vuonna.
Tällaiset myyntiluvut päihittäisivät jopa iPodin, Applen kaikkien aikojen parhaiten myyneen tuotteen, vertailukelpoisilla aikaväleillä. Vaarana on, että Apple jää alkumyynnin odotuksista, mikä heikentäisi sijoittajien innostusta iPhonea kohtaan.
Esimerkiksi Pacific Crest Securitiesin analyytikon Andy Hargreavesin mukaan 100 000 myynti kahtena ensimmäisenä päivänä olisi huono juttu. Hargreaves on toinen niistä analyytikoista, jotka povaavat 200 000 kappaleen myyntiä.
































Kommentit (12)
Toinen tarkennus: kyseessä ei oikeastaan ole puhelin, vaan kämmentietokone jossa on unix-pohjainen OS X (mukana on lisänä puhelin ja iPod). Nimi iPhone on siis oikeastaan hieman harhaanjohtava.
Tuo lienee hypetetyin tuote sitten teknokuplan huippuhetkien. Kaiken lisäksi siinä ei ole mitään uutta.
Pelkällä kosketusnäytöllä varustettuja puhelin-PDA komboja on tehty jo useita ja ne kaikki ovat flopanneet samaan asiaan: laite on puhelimena käyttökelvoton koska sen käyttö vaatii kahta kättä ja toisaalta QWERTY-näppiksen puuttumisen takia sillä ei loppujen lopuksi saa tehtyä mitään hyödyllistäkään.
Lopputuloksen kruunaa hirvittävä hinta jopa subventoituna.
Ei ole epäilystäkään etteikö tuo myisi ja etteivätkö apple-fanit jonottaisi makuupusseissa myynnin alkua Suomessakin mutta sitten kun nämä ovat omansa hankkineet, hiipuu myynti aika vauhdikkaasti.
Ja puhelimessa on QWERTY-näppäimistö näytöllä.
Kannattaa käydä katsomassa video osoiteessa http://www.apple.com/iphone/usingiphone/guidedtour.html niin huomaa miten paljon muilla puhelinvalmistajilla olisi opittavaa.
IPhone ei paikkaa aukkoa iPod tuoteperheessä koska se on hinnoitelut pari metriä nykyisen valikoiman yläpuolelle. USA:ssa raskaasti subventoitu hinta on 500-600 dollarin luokkaa joten subventoimattomana tuo maksaisi suomessa about tonnin verran.
Tuolla saa siis kivan iPod:in jolla voi myös soitella puheluita mutta joka ei tue edes 3G dataa. Samaan hintaan saa mm. Nokian uuden commarin jolla voi jopa teeskennellä tekevänsä töitäkin pienen näppiksen ansiosta. Applen omasta valikoimastakin alkaa saada ihan käypäisen läppärin tuon hintaan!
Ei subventiot yleensä ole kuin noin 25% tuotteen hinnasta sillä ei kahden vuoden paketissa operaattori ehdi niin mielettömästi tienaamaan. Kun otetaan vielä huomioon valuuttakurssiero, subventoimaton hinta Euroopassa voisi olla 500-600 euroa. Se sopii hyvin linjaan Nokian N-sarjan kanssa.
"Tuolla saa siis kivan iPod:in jolla voi myös soitella puheluita mutta joka ei tue edes 3G dataa. "
3G on jenkeissä täysi vitsi. Euroopassa myyntiin tulevaan iPhoneen puolestaan 3G on aikanaan tulossa. Toimivasta WLAN -yhteydestä on Euroopassakin ehkä enemmän iloa ainakin sellaisissa käyttötapauksissa, jossa käyttäjä istuu baarissa ja haluaa samalla surffata netissä.