Bi-raketti laskee tytäryhtiön Suomeen

VTT
Bi-raketti laskee tytäryhtiön Suomeen
Baswaren talousohjauksen myyntijohtaja Jarmo Rajala lähtee rakentamaan business intelligence -ratkaisuja tarjoavan QlikTechin Suomen-organisaatiota.
Tuomas Karvonen
6.6.2007 11:28
Kommentit 0

Ruotsalaisperäinen QlikTech kertoo olevansa tutkimusyhtiö IDC:n mukaan maailman nopeimmin kasvava business intelligence -ohjelmistotalo. Yhtiön liikevaihto kasvoi kannattavasti 80 prosenttia vuonna 2006.

QlikTechin pääkonttori sijaitsee Yhdysvalloissa ja tutkimus- ja tuotekehitys Lundissa Ruotsissa. Yhtiö on aiemmin toiminut Suomessa jälleenmyyjien ja yhteistyökumppanien kautta. Nyt Suomen-kasvua vauhditetaan tytäryhtiöllä, joka paitsi tukee kumppaneita, myös käynnistää oman myynnin.

Yhtiön lippulaivatuote on tiedon analysoinnin ja raportoinnin ohjelmisto QlikView, joka lupaa tiedon analysoinnista ja raportoinnista yksinkertaisempaa, nopeampaa ja edullisempaa. QlikView perustuu muistissa tapahtuvaan (in-memory) tietojen analysointiin.

Muistissa tapahtuvassa analysoinnissa data ladataan ensin muistiin ja laskenta tapahtuu silloin, kun käyttäjä tekee kyselyn. Yhtiön mukaan tämä yksinkertaistaa ja nopeuttaa analyysien tekemistä.

- Uskallamme kutsua tätä business intelligence 2.0 -teknologiaksi. Tämä tuo uudet säännöt analysointiin, QlikTechin Suomen myyntijohtajana aloittava Jarmo Rajala sanoo.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Sijoitusyhtiö myönsi: Facebookista tuli miljoonatappiot

EPA/PETER KLAUNZER

Yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Knight Capital myöntää ensimmäisenä Facebookin instituutionaalisena sijoittajana, että takkiin tuli. Teknologiapörssi Nasdaqia puolestaan odottanee korvaussumma, jota sen voi olla vaikea maksaa.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949