Netti kaivaa maata hyllypelien alta
Euroopan pelinkehittäjien järjestön EGDF:n puheenjohtaja Fred Hasson ennustaa, että online-pelien suosio tulee kasvamaan eri ikäryhmissä. Lisäksi hänen mukaansa pelien lataaminen verkosta kasvaa.
Hän puhui 24. huhtikuuta Tekesin seminaarissa.
–Tulevaisuudessa peli ostetaan yhä harvemmin kansien välissä kaupasta, hän sanoo.
Hänen mukaansa digitaalinen julkaisu yleistyy.
–Tulevaisuudessa pelinkehittäjä saattaa julkaista pelin yhä useammin itse verkossa.
Eurooppa on kallis pelinkehitysalue
Suuria kehittäjämaita ja markkinoita alalla ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Kanada, joka on houkutellut pelinkehittäjiä merkittävin verohelpotuksin.
Hasson ennusta, että haastajia nousee esimerkiksi Koreasta ja Intiasta.
– Eurooppa on puolestaan pelinkehittämisen saralla kallis alue.
Kehitysprosesseja kehitettävä
Hassonin mielestä tehokkuudessa pelinkehittäjillä olisikin paljon opittavaa muilta ohjelmistotoimialoilta.
Tärkeimpänä Hasson pitää pelien tuotantokustannusten alentamista eri prosesseja kehittämällä. Hänen mukaansa mallia tähän voi ottaa lähes miltä tahansa alalta, jossa henkilömäärältään suuret tiimit kehittävät yhdessä tuotteita.
– Pelinkehitystiimit kasvavat jatkuvasti. Uusimpien konsolipelien kehittämiseen tarvitaan jopa yli 100 ihmisen työpanos.
Euroopan pelinkehittäjien järjestö EGDF yhdistää ja edustaa yli viittäsataa eurooppalaista pelistudiota.






























