Venäläisopettajalle sakkoja puhuttaneessa piraattijutussa
Syyttäjien mukaan Aleksander Ponosov loukkasi Microsoftin tekijänoikeutta sallimalla oppilaiden käyttää kahtatoista tietokonetta, jotka toimivat Windows- ja Office-piraattikopioilla. Ponosov johtaa koulua kaukaisella Permin alueella Ural-vuoristossa.
Ponosovin mukaan hän ei tiennyt, että tietokoneissa oli piraattiversiot, kun tavarantoimittaja asensi ne.
- Maanantaina oikeus määräsi minut maksamaan 5000 ruplan sakot, rehtori sanoi Reutersille.
Sakkojen määrä vastaa rehtorin kahden viikon palkkaa.
- Tunnen itseni syyttömäksi ja aion valittaa tuomiosta, Ponosov sanoi ja kertoi, ettei ole maksanut sakkoja.
Venäjä on luvannut taistella piratismia vastaan kauppajärjestö WTO:hon pääsemiseksi. Ponosovin tapaus on noussut otsikoihin Venäjällä, jossa paikallinen media on luonut rehtorista Daavidia, joka taistelee Goljatteja, suuria monikansallisia yhtiöitä vastaan.
Tapauksen saamasta huomiosta kertoo sekin, että Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatsov vetosi Microsoftin johtaja Bill Gatesiin Ponosovin puolesta. Venäjän presidentti Vladimir Putin on luonnehtinut tapausta ”täydelliseksi hölynpölyksi”.
Helmikuussa venäläinen tuomioistuin hylkäsi asian vedoten siihen, että tappiot ovat Microsoftille merkityksettömiä. Ponosov valitti, sillä oikeus ei selkeästi vahvistanut hänen syyttömyyttään. Syyttäjät valittivat myös ja oikeus otti asian uuteen käsittelyyn.
Uudessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin totesi Ponosovin aiheuttaneen Microsoftille 266 000 ruplan menetykset.
Ponosov löysi mielestään syyn tuomioon. - Eräät tahot pyrkivät siihen, ettei minua julistettaisi syyttömäksi. Nimittäin jos näin tehtäisiin, jotkut voisivat kuvitella selviävänsä ilman rangaistusta tekijänoikeuden rikkomisesta.
Microsoft muistuttaa, ettei yhtiö ole nostanut syytettä eikä aiokaan nostaa sitä Ponosovia vastaan. Syytteen nostivat Venäjän viranomaiset maan lakien nojalla.
- Meidän tehtävämme ei ole syyttää opettajia tai kouluja, yhtiö sanoi tiedotteessaan.






























